Kirja-arvio: Vauhdikas Vapaavuori neljä vuotta Helsinkiä luotsaamassa

Viime syksynä Helsingin pormestarin viran jättänyt Jan Vapaavuori kertoo kirjassaan Ensimmäinen pormestari neljän vuoden toimikaudestaan. 

Aiemmin pääkaupungissa oli kaupunginjohtajia, jotka saivat sitten ylipormestarin arvonimen. Vapaavuori oli puolestaan virallisesti ensimmäinen pormestari ja odotuksista huolimatta hän ei saanut ylipormestarin arvonimeä. Vapaavuori pohtii, että syynä tähän oli varmaankin hänen nuoruusaikansa rötökset. 

Vapaavuoren kirjasta jää kuva, että ensimmäinen Helsingin pormestari oli varsinainen Durasell-pupu, joka halusi tietää kaikista kaupungin toiminnoista mahdollisimman paljon, valvoa tekemistä ja toiminnan laatua ja sanoa myös suorat sanat, jos asiat eivät edenneet riittävän oikeaoppisesti. 

Tuotokset eivät aina tyydyttäneet

Vapaavuori myöntää itsekin, että hänellä oli tapana puuttua mitä moninaisimpiin yksityiskohtiin. Hän sanoo tätä puuttumista sparraamiseksi, auttamiseksi ja perään katomiseksi - ja tämänkin jälkeen "törmäsimme usein siihen, ettei virkakunnan valmisteluun liittyvä tuotos tyydyttänyt meitä laadullisesti". 

Vapaavuoren tarkoitus on ollut varmaankin kertoa, että johtajan täytyy olla tietoinen kaikesta organisaatiossaan tapahtuvasta mutta todellisuudessa kirjasta huokuu ajatus, että monet kaupunginhallinnon toimijat ovat alisuoriutujia tai muutoin vain laiskoja ja tämän takia heitä pitää valvoa ja ohjata paremmiksi työntekijöiksi. Osa mahdottomista tapauksista saatettiin eläkkeelle. 

Kun jotkut ovat epäilleet tämän kirjan olevan jonkinlainen presidenttipeliin mahdollisesti pyrkivän Vapaavuoren tilinteko pormestarikaudestaan, voisi ajatella, että Vapaavuori haluaa kertoa kirjassaan, kuinka hän johtajana eli presidenttinä toimisi. Osa ihmisistä voisi jopa tykätä Vapaavuoren suoraviivaisesta tomintatavasta. 

Tuntemattomia nimiä, toistoa, seminaarikieltä

Vapaavuoren kaupungista löytyy toki paljon päteviäkin johtajia ja toimihenkilöitä ja heidät Vapaavuori mainitsee nimeltä. Kiitosta saavat toimihenkilöt ovat varmasti tyytyväisiä nimensä mainitsemisesta, mutta lukijalle nämä nimet eivät usein sano yhtään mitään. Kirjan ongelma onkin, että sen kohderyhmä on selvästikin hakusessa. Onko tarkoitus ollut kirjoittaa suurelle yleisölle vai kaupungin hallintokoneistolle? 

Toisinaan kirjan teksti on eräänlaista seminaarikieltä kaupunkien merkityksestä tai johtajuuden vaatimuksista. Yhä uudelleen pormestari "voimaantuu" mitä moninaisimmista asioista. Kun samoja asioita toistetaan kirjassa useaan kertaan, jää pohtimaan, miksi kustannustoimittaja ei käyttänyt omaa johtajuuttaan ja lyhentänyt tarinoita hieman lukijaystävällisempään muotoon. 

Helsinki on hyvä kaupunki

Vapaavuoren johtajatyylistä voi olla montaa mieltä, mutta hänen rakkautensa Helsinkiä kohtaan vaikuttaa aidolta. Vapaavuori kuvailee Helsinkiä kuin rakastaan ja samalla innolla hän kirjoittaa kaupunkien merkityksestä ja tulevaisuudesta. 

Samalla innolla kuin millä hän keskityy kotikaupunkinsa asioihin, hän haluaa edistää Helsingin asiaa myös kansainvälisesti. Eikä kyse ole vain kaupungin markkinoinnista ulkomailla vaan todellisesta yrityksestä löytää ratkaisuja kaupunkien ongelmiin osallistumalla erilaisiin seminaareihin ja työpajoihin. Tai ainakin tällaisen kuvan Vapaavuori haluaa meille välittää. 

Vapaavuori sanoo, että kaupungit niin Suomessa kuin muuallakin ovat talouden dynamoja ja tulevaisuuteen tähtäävien ideoiden syntymäpaikkoja. Vapaavuoren mukaan varsinkaan Suomen hallitukset eivät ole tätä näyttäneet täysin ymmärtäneen.. 

Kauniin sanakäänteinen kritiikkiä menee erityisesti Juha Sipilän suuntaan, joka ei pääministerikautenaan juuri Helsinkiä arvostanut. Esimerkiksi Sipilän hallituksen päätös hiilenpolton lopettamisesta koski erityisesti juuri Helsinkiä, mutta valtio ei katsonut tarpeelliseksi informoida asiasta etukäteen Helsinkiä. Vapaavuorta tämä luonnollisesti ihmetytti. 

Pormestarikautta leimasi sote ja korona

Vapaavuori käy kirjassaan läpi pormestarikautensa merkittäviä tapahtumia, ja  pakostakin sellaisiksi nousevat sote-hanke ja koronapandemian hoito. 

Pormestari kuvaa koronatilannetta ja sanoo suoraan, että hallitus ei ottanut Helsingin kaupunkia riittävästi eri käänteissä huomioon. Ylipäätään Vapaavuori antaa usein ymmärtää, että vaikka Helsinki on Suomen suurin kunta 660 000 asukkallaan, sitä kohdellellaan valtionhallinnossa monesti samalla tyylillä kuin maalaispitäjiä. 

Kaikkein jäätävimmän poliitikkoarvion Vapaavuori antaa maan pääministeristä Sanna Marinista, jonka kanssa "oli usein tunne jääkalikoiden narskunnasta hyytävässä pakkaskelissä". Toisaalla kirjassaan hän ohjeistaa nuorempia sanomalla, että kannattaa yrittää olla loukkaamatta muita. 

Vähemmän politiikkaa

Vaikka Vapaavuori on poliitikko, hän korostaa useaan otteeseen hieman oudosti, että ei halunnut tuoda politikointia kaupungin toimintaan. Eikö juuri politiikka ratkaissut Vapaavuorenkin pestin? Kirjassa Vapaavuori tuntuu kuitenkin inhoavan erilaista poliittista pelaamista kaupunginvaltuustossa eikä anna tästä hyviä arvosanoja omallekaan puolueelle. Kritiikkiä kokoomusedustajat saavat muun muassa Malmin kentän viivytystaistelusta. 

Kun tavallisena kaupunkilaisena luen tätä kirjaa, pohdin, että mitä erityistä Vapaavuori sai vahtivuorollaan aikaan. Vaikka kirjassa luetellaan erilaisia puuhakkaita toimia, on varsin vaikea nähdä, miten ne muuttivat kaupunkia. Vapaavuori kirjoittaa onnistumisinaan muun muassa ilmastotyön, merellisen strategian ja liikkumisohjelman sekä laajan kansainvälisen yhteistyön YK:ta myöten. 

Saatan toki olla sokea Vapaavuoren aikaansaamalle edistykselle, joka ainakin tämän kirjan mukaan oli paljolti rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista. Sellainen ei näy julkisuuteen yhtä hyvin kuin esimerkiksi päihdeongelmaisten asunto ensin -projekti, jota Vapaavuori edisti asuntoministerinä ollessaan. Se oli hieno teko. 

Hyvän elämän Helsinki

Vapaavuori korostaa Helsinkiä hyvän elämän tyyssijana. Täällä on turvallista, siistiä ja toimivaa ja monet palvelut ovat lähellä. 

Vapaavuoren oma kädenjälki, strategiaksi kutsuttu, näkyy ehkä eniten rakennustyömaiden kylteissä, joissa lukee että "rakennamme maailman toimivinta kaupunkia". Tätä maailman toimivimman kaupungin ilosanomaa hän on halunnut viedä eteenpäin kaikille hallinnon tasoille. 

Tosin ne rakennustyömaat ja aina auki olevat kadunpätkät ärsyttävät myös täällä maailman toimivimmassa kaupungissa. 

Pieni täsmennys kirjan asiasisältöön. Kirjassa sanotaan, että Helsingissä on "dramaattisesti sen väestöosuutta suurempi osuus pitkäaikaisasunnottomia, heroiinin käyttäjiä ja talousvaikeuksissa kamppailevia yksinhuoltajia". Helsingissä kuten muuallakaan Suomessa ei juuri käytetä heroiinia, koska täällä käytetään buprenorfiinia (eli Subutexia).