Kikka ja Hannu Sirén olivat yhdessä lähes 15 vuoden ajan. Uutuuskirjassa pureudutaan laulajalegendan elämään ja uraan.
Laulajalegenda Kikka, oikealta nimeltään Kirsi Viilonen, tunnettiin eläessään läpi Suomen räväkkänä ja häpeilemättömänä artistina, jonka uran sekä elämän vauhdikkaat sekä traagisetkin vaiheet ovat monille ainakin osittain tuttuja. Torstaina 10. syyskuuta ilmestyi laulajatähdestä kertova elämäkertakirja Kikka – Mä haluun viihdyttää (Docendo), jossa kirjailija sekä Kikan ystävä Raija Pelli perkaa tarkasti Kikan elämän ja uran eri vaiheet.
Kikan elämänrakkaus oli muusikko Hannu Sirén, josta tuli hänen kumppaninsa niin arjessa kuin työssäkin, sekä hänen ainoan lapsensa isä. Pariskunta erosi hieman ennen Kikan kuolemaa vuonna 2005.
Kirjassa kerrotaan, että Kikka ja Sirén kohtasivat toisensa ensimmästä kertaa alkukesällä 1989 Tesomajärven uimarannalla Tampereella, jossa Kikka vietti mieluusti kesäpäiviä sisartensa kanssa. Kaksikko vaihtoi keskenään uteliaita silmäyksiä, jotka eivät johtaneet sen pidemmälle, mutta sytyttivät kiinnostuksen kummassakin.
Saman kesän loppupuolella Kikka sekä häntä seitsemän vuotta vanhempi Sirén saivat kunnolla yhteyden toisiinsa, kun Tampereen keskustaan autollaan matkalla ollut Kikka huomasi Sirénin odottelevan bussia.
– Kirsi viiletti pysäkin ohi ennen kuin havaitsi tutun komistuksen. Hän kävi kääntämässä auton ja palasi pysäkille, jossa Hannu yhä seisoi. Muitta mutkitta Kirsi tarjosi uimarantatutulleen kyydin kaupunkiin. Hannu nousi – ja yhteinen matka jatkui seuraavat lähes 15 vuotta, kirjassa kerrotaan.
Ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa laulajatähti ja Sirén muuttivat seuraavana vuonna. Pian pariskunta myös sopi, että Sirén alkaa kulkea Kikan mukana keikoilla aina kuin mahdollista. Tuolloin Sirén työskenteli itse Radio Musan markkinointitehtävissä sekä keikkaili päivätyönsä ohessa viikonloppuisin muusikkona.
LUE MYÖS: Päihteiden kanssa taistellut Kikka yritti viime hetkillä paluuta – läheiset kertovat laulajan tarinan: "Saatoin hänet hautaan"
Lopulta Sirénistä tuli Kikkaa kaikessa mahdollisessa tukeva voima niin uralla kuin elämässä muutoinkin. Suurimmat huolensa Kikka heitti kirjan mukaan luottavaisena puolisonsa käsiin.
– Soita Hannulle. Hän kyllä tietää kaikki mun menneet ja tulevat keikat. Mä kun olen tällainen huithapeli aikataulujen kanssa, niin on parempi, että Hannu pitää huolen siitä, missä pitää milloinkin olla.
Kirjan mukaan Kikka ja Sirén sopivat yhdessä, ettei heidän suhteeseensa mahtuisi mustasukkaisuutta ja uskollisuutta vannottiin puolin ja toisin, keikkaelämän houkutusten ollessa vahvasti kummankin tiedossa.
– Kirsillä oli korkea moraali, vaikka hänelle olikin helppoa heittäytyä tilanteesta toiseen luonnonlapsimaisella asenteella. Hänen itsensä luoma sääntö oli selvä: – Kikkaa saa kyllä katsoa, mutta ei koskea! kirjassa kerrotaan.
Kikka menehtyi 3. joulukuuta 2005 ollessaan 41-vuotias. Pariskunnan ainut lapsi, tytär Sanni Sirén syntyi vuonna 1996.