Kirja: Kuningatar Elisabet lausui yksityisesti yllättävän suoran mielipiteensä Donald Trumpista – piti yhtä tapaa erityisen törkeänä

Tuoreen elämäkertakirjan A Voyage Around The Queen mukaan kuningatar Elisabet olisi pitänyt kahdesti tapaamaansa presidentti Donald Trumpia "erittäin röyhkeänä". 

Edesmennyt kuningatar Elisabet  muistetaan monarkkina, joka piti visusti oman mielipiteensä salassa julkisuudelta läpi 70 vuotta kestäneen valtakautensa. Tuoreen, kirjailija Craig Brownin kynäilemän, kuningattaresta kertovan A Voyage Around The Queen -elämäkertakirjan  mukaan Elisabet olisi kuitenkin vuosia sitten lausunut ääneen kokemuksensa Yhdysvaltojen entisestä presidentistä Donald Trumpista, joka ei millään tapaa ollut mairitteleva, kertoo Daily Mail.

Kuningatar Elisabet tapasi presidentti Donald Trumpin virallisissa merkeissä kahdesti emännöityään tämän valtiovierailuja. Vierailuista ensimmäinen oli heinäkuussa 2018, toinen kesäkuussa 2019. 

Kirjan mukaan Elisabet olisi varsinkin inhonnut Trumpin erästä törkeää tapaa sekä kuningattaren kerrotaan myös ihmetelleen Trumpin ja tämän vaimon Melania Trumpin  avioliittoa ja ajatelleen tämän olleen "luultavasti jonkin sortin järjestely" kaksikon välillä.  

Muutama viikko presidentti Trumpin vierailun jälkeen hän esimerkiksi tunnusti eräälle lounasvieraana olleelle henkilölle, että hän piti Trumpia ”erittäin röyhkeänä”: hän ei pitänyt erityisesti siitä, miten Trump katsoi koko ajan hänen olkansa yli, ikään kuin etsiessään muita kiinnostavampia henkilöitä.

Teoksessa kerrotaan, että keskustelu kuningatar Elisabetin tuntemuksista Donald Trumpia kohtaan olisi käyty eräällä lounaalla useita viikkoja tämän jomman kumman valtionvierailun jälkeen. Kirjassa pistetään merkille, että kuningatar Elisabet oli valtakautensa aikana tekemisissä virallisissa yhteyksissä useiden kiistanalaisten valtionpäämiesten kanssa, mukaan lukien esimerkiksi Venäjän presidentti Vladimir Putinsekä Syyrian presidentti Bashar al-Assad.

Hän ei ehkä pitänyt heidän seuraansa miellyttävänä; heidän lähdettyään hän saattoi jopa ilmaista hienovaraisesti paheksuntansa. 

Trump sen sijaan uskoi lähteiden mukaan "olleensa kuningattaren paras vieras koskaan". Aikoinaan Trump kommentoi Fox Newsille, etteivät monet olisi " nähneet kuningattaren viettäneen parempaa aikaa". Trump on puhunut julkisesti myös ihailustaan kuningatar Elisabetia ja tämän työlleen omistautumista kohtaan. 

Buckinghamin palatsi ei ole kommentoinut kirjaväitteitä. 

Kuningatar Elisabet menehtyi 8. syyskuuta vuonna 2022. Hän oli menehtyessään 96-vuotias. Saman vuoden kesällä kuningatar ehti juhlia näyttävästi 70-vuotisen valtakautensa platinajuhlaa. 

Lue myös:

    Uusimmat