Lauri Markkasen kesäharjoittelua ohjaava Jani Parkkinen ei halua ottaa kunniaa koripalloilijatähden menestyksestä.
Alkukesällä 2021 fysioterapeutti Jani Parkkinen sai viestin Lauri Markkaselta, joka halusi päästä mukaan Parkkisen vetämään kesäharjoitteluun. Markkanen oli NBA-urallaan käännekohdassa, hakemassa lähtöä pois Chicago Bullsista ja räjähtävyyttä liikkumiseensa.
Jälkikäteen tiedämme, että siitä alkoi Markkasen nousu ensimmäiseksi suomalaiseksi NBA:n tähdistöottelupelaajaksi. Kari Räisäsen kanssa julkaisemassaan uutuuskirjassa Mestareiden metodit Parkkinen kertoo, miten Markkanen hänen johdollaan on kolmena viime kesänä harjoitellut.
– Ei kukaan silloin 2021 voinut aavistaa, miten hänen uransa sen jälkeen kehittyisi. Se, mitä me olemme tehneet Laurin kanssa, on vain pieni osa palapelistä. Moni muukin juttu on vaikuttanut, Parkkinen muistuttaa.
Kesän 2021 jälkeen Markkanen on siirtynyt Clevelandin kautta Utah Jazziin, jossa hän on noussut joukkueensa ykköstykiksi.
– Ympäristö on se isompi juttu, että hän sai mahdollisuuden olla Utahin ykköspelaaja. Jos hänet olisi myyty vaikka Lakersiin, ei hän olisi LeBron Jamesin ja Anthony Davisin takana saanut tällaista mahdollisuutta. Kyllä moni asia on loksahtanut kohdalleen. Fysiikkaharjoittelu on vain pieni osa taustalla, Parkkinen jatkaa.
Mestareiden metodit -kirjassa kerrotaan, että Markkasella on tukenaan myös torontolainen psyykkinen valmentaja ja henkilökohtainen koripalloilun lajivalmentaja Yhdysvaltain itärannikolta.
Vähemmän painoa, nopeampaa liikettä
Parkkinen ja Markkanen pelasivat BC Jyväskylän joukkueessa kaudella 2013–2014 I divisioona B:ssä, suomalaisen koripalloilun miesten kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla. Samoihin aikoihin Parkkinen toimi myös fysiikkavalmentajana jyväskyläläisen HoNSUn alle 19-vuotiaiden joukkueessa, jossa Markkanen myös pelasi.
Tuon kauden jälkeen Markkanen lähti Helsinkiin pelaamaan HBA Märskyssä ja kului seitsemän vuotta, kunnes Markkanen otti yhteyttä Parkkiseen. Korisliigan KTP-Basketin Topias Kuukkanen ja Markkasen vanhempi veli, jalkapalloilija Eero Markkanen olivat suositelleet Parkkista.
Kirjassa Markkanen kertoo, että hän painoi Bullsissa pelatessaan isoimmillaan 112 kilogrammaa.
– Bulls teki minulle sellaisia harjoitusohjelmia, että kroppa kasvoi ja hidastuin, liike kärsi. Oli pitkiä sarjoja ja lihasta kasvatettiin tietoisesti. Tein kuitenkin niin kuin sanottiin. Olen sellainen ihminen, että uskon auktoriteetteja, Markkanen sanoo.
Parkkisen valmennuksessa Markkasesta kuoriutui aiempaa kevyempi ja paremmin liikkuva.
– Jos muistan oikein, olisiko Lauri painanut 108 kiloa silloin kesän alussa. Ehkä pari kiloa saattoi kesän aikana kadota. Ei se ollut mikään selkeä pyrkimys, vaan sivutuote, Parkkinen sanoo.
"Siellä on vähän jäykkää"
Topias Kuukkasen lisäksi myös pitkäaikainen pääsarjakoripalloilija Antti Kanervo on harjoitellut kesäisin Parkkisen johdolla. Mikä erottaa Korisliigan pelaajat NBA-huipusta?
– Kyllä se menee lajitaitopuoleen. Fysiikan pitää olla totta kai kunnossa, mutta lopulta lajitaito ratkaisee. Ja pituudella on tietysti oma osuutensa, Parkkinen sanoo.
Entä mitä Parkkinen on oppinut Markkaselta?
– Ehkä se on kommunikaation tärkeys. Kun puhutaan tällaisesta valmennusprojektista, kommunikaation pitää olla jatkuvaa. Kun kysytään, millainen fiilis kropassa on, ei riitä että täytetään etänä kyselytaulukko, vaan se pitää aistia, jotta tietää, mitä treenissä voi tehdä, Parkkinen aloittaa.
Toinen oppi on, että lajissaan maailman parhaisiin lukeutuvan urheilijankin harjoittelu on laadukasta perustekemistä, ei taikatemppujen etsimistä.
– Vaikka urheilija on noin korkealla tasolla, voi ihan perustekemisellä saada aikaan paljon hyvää. Se mitä me olemme tehneet, ei ole fysiikkavalmentajan silmälasien läpi katsottuna mitään hirveän ihmeellistä, vaan voiman ja nopeuden perusharjoittelua, Parkkinen sanoo.
Kirjassa Parkkinen arvioi, ettei Markkanen ole vielä saavuttanut henkilökohtaista fyysistä huippuaan. Ja Suomen kaikkien aikojen koripalloilijallakin on heikkoutensa, Markkasen tapauksessa lonkkien liikkuvuus.
– Kyllä se näkyy meidän testeissämme, ja sen kanssa tehdään töitä jokaisessa harjoituksessa. Jos lonkan liikkuvuus on huono, polvet ja alaselkä voivat kuormittua enemmän. Laurin juoksemisesta voi nähdä, että siellä on vähän jäykkää.