Kirkon rahapula kuuluu myös radioaalloilla – mainosten määrä kasvaa suositussa Jouluradiossa

7:42img
Katso video: Jouluradio oli viime joulukuussa Suomen neljänneksi kuunnelluin radiokanava.
Julkaistu 05.08.2024 15:32
Toimittajan kuva
Valtteri Kykkänen

valtteri.kykkanen@mtv.fi

Joulumusiikkia soittava Jouluradio kokee muutoksen tänä vuonna, kun kanava aloittaa yhteistyön mediajätti Sanoma Media Finlandin kanssa. Jouluradio ja Sanoma ovat solmineet kahden vuoden mittaisen kumppanuussopimuksen. 

Jouluradio on osa pääkaupunkiseudun evankelis-luterilaisen kirkon Kirkko ja kaupunki -mediabrändiä. Kirkon ja kaupungin päätoimittaja Pauli Juusela sanoo, että kumppanuudella on tarkoitus vahvistaa Jouluradion teknistä ja taloudellista pohjaa sekä lisätä kanavan markkinointia. 

– Käytännössä Sanoma vastaa jatkossa kanavan kumppanuusmyynnistä ja saamme heiltä myös musiikinhallintajärjestelmän. Sisältöön heillä ei ole sanottavaa, vaan se säilyy edelleen meillä. He viestittivät haluavansa meidät juuri sellaisena kuin olemme, kertoo Juusela. 

Valtaosa kanavan rahoituksesta tulee jatkossakin pääkaupunkiseudun seurakunnilta. Lisäksi rahoittajina on seurakuntia eri puolilla Suomea. Taloudelliset paineet ovat kuitenkin kasvaneet, kun seurakuntien jäsenmäärät ovat laskeneet. 

– Kirkon rahat vähenevät ja johtokunta on asettanut meille velvoitteen, että osa rahoituksesta on hankittava ulkopuolelta. Yritämme tässä tasapainoilla ja samalla pitää kiinni kuuntelijalupauksesta, Juusela sano. 

Muista kaupallisista radioista poiketen Jouluradiossa ei ole perinteisesti kuulunut mainoksia. Viime vuonna sponsoroitua sisältöä kuultiin jo jonkin verran, ja jatkossa mainoksia kuullaan korkeintaan kaksi minuuttia tunnissa. Päätoimittaja kuitenkin korostaa, että mainosten pitää olla radion brändiin sopivia. 

Entä miten kanava arvioi kuuntelijoiden reagoivan, kun joulumusiikin lomassa kuullaan entistä enemmän kaupallista sisältöä? 

– Kuuntelijapalautteen perusteella sponsoreiden lisääminen nähdään suhteellisen positiivisena. Ihmiset ymmärtävät, että maailma muuttuu ja evankelis-luterilaisen kirkon rahoitus vähenee. Meille on tärkeää, että mainokset eivät ole mitään rallatuksia, vaan meille räätälöityjä, sanoo Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola

Jouluradion lähetykset alkavat perinteisesti ensimmäisen adventin aikoihin marraskuussa ja hiljenevät loppiaisena. Verkossa kuunneltavia eri genreihin keskittyviä joulukanavia voi kuunnella jatkossakin Jouluradion omien sivujen kautta. 

Juhlapyhien aikaan kanava on ollut melko suosittu, ja esimerkiksi viime vuoden joulukuussa Jouluradio oli maan neljänneksi kuunnelluin radio.

Tuoreimmat aiheesta

Kirkko