Kiti Kokkosen mukaan yksi taito lavalla on ylitse muiden.
Näyttelijät Kiti Kokkonen sekä Petrus Kähkönen vierailivat Huomenta Suomen nojatuoleilla lauantaina 21. lokakuuta puhumassa 25. lokakuuta ensi-iltansa saavan uuden Ilta pilalla -revyyn tiimoilta. Revyy-esityksissä nähdään perinteisesti näyttelemisen lisäksi myös tanssia sekä laulua, eli useat osaset haastavat myös näyttelijät illasta toiseen.
Juontaja Antero Mertaranta kysäisikin lähetyksessä näyttelijöiltä, mikä osuus heiltä kummaltakin luonnistuu lavalla parhaiten. Kokkonen sai kunnian vastata ensin.
– Kyllä luotan tässä iässä jo parhaiten siihen sketsinäyttelemiseen ja rytmitajuun. Sitten ehkä laulu, ja tanssi lienee se heikoin. Mutta Petruksessahan yhdistyy nämä kaikki, Kokkonen arvioi.
– No tältä se näyttää, kun ne yhdistyy, Kähkönen vitsaili vierellä.
Kokkonen on nähty urallaan lukuisissa projekteissa erilaisissa tv-sarjoissa, elokuvissa sekä näytelmissä. Haastattelussa hän kertoi, että kaikista rakkainta hänelle itselleen on työ teatterilavalla.
– Jotenkin se, että ollaan siinä, on katsojat ja yleisö, me kaikki ollaan siinä ikään kuin yhdessä, se on semmoinen kollektiivinen kokemus. Mielestäni kamera aina erottaa sen. Tykkään siitä, että näen ihmisten kasvot ja reaktiot, kuulen ne naurut ja huokailut ja kaikki mahdolliset. Tai näen, jos joku nukkuu, ja mietin, että okei, tämä kohta pitää ehkä muuttaa.
Yllä olevalla videolla Kiti Kokkonen ja Petrus Kähkönen kertovat uransa mieluisimmista rooleista. Alla kaksikko kertoo, millainen on uusi Ilta pilalla -revyy.
9:47