Syyttäjä on nostanut uusia syytteitä Kittilän kunnan päätöksenteosta, kertoo Lapin käräjäoikeus.
Syyttäjä vaatii jutussa rangaistuksia virka-aseman väärinkäytöstä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2015–2017. Syytettyjä jutussa on yhteensä 39.
Lue myös: KHO: Kittilän määräaikaisen kunnanjohtajan valinnassa syrjittiin mieshakijaa vuonna 2017 – vähemmän ansioitunut naishakija valittiin sukupuolen perusteella
Osa heistä oli syytettynä myös toisessa kuntapäätöksentekoa koskevassa virkarikosoikeudenkäynnissä, jossa kaikki syytteet kaatuivat käräjillä. Juttu on tulossa hovin käsittelyyn myöhemmin tänä vuonna.
Koska haastehakemus ei ole vielä julkinen, syyttäjä ei kommentoi, miten uudet syytteet liittyvät aiempiin kunnan päätöksentekoa koskeviin oikeudenkäynteihin. Syytteiden käsittelyn on määrä alkaa käräjäoikeudessa aikaisintaan loppuvuodesta.
Ylen mukaan juttu liittyy Kittilän entisen hallintojohtajan Esa Mäkisen kohteluun, ja hän on jutussa asianomistajana. Hänet siirrettiin Ylen mukaan syrjään kunnanhallituksen päätösten esittelijän paikalta sen jälkeen, kun kunnanjohtaja Anna Mäkelä oli irtisanottu.
Tutkintapyyntö hissihankinnasta johti laittomiin potkuihin
Aiempi virkarikosjuttu koskee juuri Mäkelälle annettuja potkuja ja peruutettua tutkintapyyntöä vuonna 2014. Tuolloin kunnanjohtajana toiminut Mäkelä teki tutkintapyynnön Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta. Kuntapäättäjät peruivat tutkintapyynnön ja antoivat Mäkelälle potkut.
Korkein hallinto-oikeus on todennut potkut laittomiksi. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei irtisanominen ollut rikosoikeudellisesti lainvastainen, ja hylkäsi kaikki syytteet. Juttu on tulossa hovin käsittelyyn myöhemmin tänä vuonna.
Myös Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa koskeva rikosepäily eteni käräjille ja hoviin, jotka päätyivät hylkäämään syytteen.
Syyttäjän mukaan toimitusjohtaja suosi Doppelmayr-hiihtohissivalmistajaa Leitnerin kustannuksella tarjouskilpailussa vuonna 2013. Kyse oli 4–5 miljoonan euron hankinnasta.
Tuomioistuimet katsoivat, että toimitusjohtaja vuoti luottamuksellista tarjoustietoa, mutta toiminta ei ollut rikollista. Tuomio on lainvoimainen.
KHO: Määräaikaisen kunnanjohtajan valinnassa syrjintää
Viime viikolla KHO antoi päätöksen, joka koski Kittilän määräaikaisen kunnanjohtajan valintaa vuonna 2017. KHO:n mukaan ansioituneempi mieshakija syrjäytettiin vähemmän ansioituneen Sanna Ylinamman tieltä.
Oikeuden mukaan molemmilla oli yksi korkeakoulututkinto, mutta miehellä oli sen lisäksi kaksi muuta tutkintoa. Miehellä oli kokemusta kunnanjohtajan tehtävistä 18 vuotta ja esimiestehtävistä lähes 20 vuotta. Ylinampa taas oli hakuajan päättymiseen mennessä toiminut kunnanjohtajatehtävissä alle kuukauden. Esimieskokemusta hänellä oli vuoden verran.
Oikeuden mukaan mieshakijaa syrjittiin sukupuolen perusteella.