Raamattu käräytti seurakunnan leirikeskuksen saunan

Kuvituskuvaa.
Julkaistu 17.06.2014 00:00(Päivitetty 17.06.2014 00:11)

MTV UUTISET

Keski-Suomessa Saarijärven seurakunnan leirikeskuksessa raamattu sytytti tulipalon saunassa.

– Jostain syystä raamattu oli unohtunut sähkökiukaan päälle. Saunan ohjauskeskus taas sijaitsee pukuhuoneessa, missä sitten oli laitettu sauna päälle, eikä tästä raamatusta tiedetty, ja se sitten lopulta syttyi palamaan, kuvailee päivystävä palomestari Panu Nurmivaara.

Sauna laitettiin lämpenemään puoli kymmenen aikaan illalla. Henkiläkunta havahtui savunhajuun ja tulipaloon reilut 40 minuuttia myöhemmin. 

Palo ei ehtinyt levitä 700 neliöisen leirikeskuksen rakenteisiin ja leirikeskuksen henkilökunta teki alkusammutuksen.

Palokunnan tehtäväksi jäi varmistaminen ja savutuuletus. Saunaan, pesuhuoneeseen ja pukuhuoneeseen tuli savuvahinkoja. 

– Savua oli pukuhuoneessa runsaasti, kun tulimme paikalle, Nurmivaara kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa