Klaukkalan pankkiryöstöstä epäilty otettu kiinni

IMG_0840 Klaukkala pankkiryöstö
Poliisi tutki Klaukkalan pankkiryöstöä 2.12.2015.
Julkaistu 14.12.2015 15:04(Päivitetty 14.12.2015 15:11)

MTV UUTISET - STT

Itä-Uudenmaan poliisi on tänään ottanut kiinni Nurmijärven Klaukkalan pankkiryöstöstä epäillyn miehen. Pankkiryöstö tapahtui joulukuun alussa. 

Poliisin mukaan epäilty on Suomessa asuva 28-vuotias ulkomaalaissyntyinen mies, jolla ei ole aiempaa rikostaustaa. Tutkinnanjohtajan mukaan epäilty on peruukkipäinen mies, josta poliisi oli aiemmin julkaissut valvontakamerakuvan.

– Poliisi sai miehen kiinni Vantaalta oman tutkinnan avulla. Vihjeistä ei ollut tällä kertaa apua miehen löytymisessä, kertoo tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärinen MTV Uutisille.

Hyvärisen mukaan muutaman tuhannen euron ryöstösaalista ei ole vielä löytynyt. 

Poliisi selvittää pidätetyn miehen mahdollista osallisuutta myös maaliskuussa Klaukkalassa tapahtuneeseen aseelliseen pankkiryöstöön. Miehen kuulustelut aloitetaan huomenna.

Tutkinnanjohtajan mukaan miestä esitetään vangittavaksi tämän viikon aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos