Ohjaaja Klaus Härön elokuva Miekkailija on valittu Yhdysvaltain elokuva-akatemian listalle mahdollisista Oscar-ehdokkaista.
Golden Globe -ehdokkuuden ansainnut elokuva Miekkailija on päässyt nyt myös niin sanotulle shortlistalle. Listalla on yhteensä yhdeksän elokuvaa, joista viisi valitaan virallisiksi Oscar-ehdokkaiksi. Alunperin katergoriaan ilmoitettiin 80 vieraskielistä elokuvaa.
Valinta suoritetaan tammikuun 14. päivänä.
Miekkailijan tavoitteena on alusta alkaen ollut Oscar-ehdokkuus, sillä se on aloittanut joukkorahoitetun Oscar-kampanjan. Kyseessä on ensimmäinen vastaava joukkorahoitus Suomen elokuvahistoriassa.
Joukkorahoituksella kerätään elokuvan markkinointiin varoja, jotta se voi kilpailla uskottavasti Oscar-ehdokkuudesta ja -palkinnosta.
Miekkailija on Klaus Härön viides kokoillan elokuva. Sen ensi-ilta oli Suomessa maaliskuussa 2015 ja elokuva jatkaa edelleen ohjelmistossa. Elokuvan on tähän mennessä Suomessa nähnyt jo lähes 60 000 katsojaa.
Making Movies -tuotantoyhtiön mukaan vain yksi suomalaiselokuva on päässyt yhdeksän joukkoon aiemmin. Se oli Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -teos vuonna 2003. Tämä elokuva ylsi tuolloin viiden parhaan joukkoon.