Kohtalo puuttui peliin – Maisa Torppa paljastaa, miten hän päätyi lentoemännäksi: "Vuosi sitten elämässäni oli suurin kriisi"

13:12img
Maisa Torppa kertoo MTV Uutisten haastattelussa rahasta, työstään ja häistään.
Julkaistu 10.03.2020 15:39
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Maisa Torppa työskentelee lentoemäntänä ja somevaikuttajana.

Julkkiskaunotar Maisa Torppa opiskeli lentoemännäksi viime vuonna, jonka jälkeen hän on työskennellyt opiskelemassaan ammatissaan.

Torppa avaa MTV Uutisten haastattelussa, miten hän päätyi kyseiseen ammattiin.

– Suurin osa minun suvustani on ollut ilmailualalla tai on edelleenkin. Minulle oli lapsena tietoista se, että se on hienoin ammatti, mitä voi olla. Minut on kasvatettu vuorotyön tekemiseen ja totuin siihen, minkälaista on, kun tekee ilmailualalla töitä.

LUE MYÖS: Erikoishaastattelu: Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan häämatka vaarassa – ”Tietysti haaveilemme pääsevämme sinne”

Torppa ei kuitenkaan päätynyt heti opiskelemaan lentoemännäksi, vaikka ammatti oli haaveissa pitkään.

– Suurin syy, miksi en koskaan hakenut oli se, etten uskaltanut. Lentoemännäksi on todella vaikea päästä. Hakijoita on niin paljon.

Kaikki alkoi Facebookista

Viime vuonna Torppa päätti toteuttaa unelmiaan ja haki opiskelemaan.

– Vuosi sitten elämässäni oli suurin kriisin. Sain tietää edellisestä suhteestani ihan järkyttäviä asioita. Näiden tietojen jälkeen yritin saada tunnit kulumaan elämässäni.

– Avasin Facebookin ja siinä oli, hae lentoemännäksi. Siltä seisomalta täytin hakemuksen. Ajattelin, että uskallan, kun kukaan ei enää estä minua. Olin elänyt niin pitkään toiselle ihmiselle.

Torppa pääsi haun kautta pääsykokeisiin.

– Monen hakuvaiheen kautta pääsin sinne loppujen lopuksi. Se oli minulle itsenäistyminen sekä voimaannuttava kokemus. Päätin näyttää, että pärjään.

Torppa kertoo, kuinka lentoemäntiä varoitellaan koronaviruksesta? Katso video.

Tuoreimmat aiheesta

Maisa Torppa