Suomi kaatoi sunnuntaina Ruotsin salibandyn MM-finaalissa jatkoajalla 5–4. Kisäisäntien leiristä tiputeltiin hopeatunnelmissa katkeraa puhetta ottelun ratkaisuhetkistä.
LUE MYÖS: Huima näky Suomen kultajuhlissa – MM-sankari paljasti: "Sitä mä tässä nyt odotan"
Kolmannen periodin loppua kohden alkoi näyttää vääjäämättömästi siltä, ettei MM-kulta ratkea Mälmössä 60 minuutin puitteissa.
Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla 4–4-tilanteessa nähtiin suomalaissykkeet pysäyttänyt hetki, jota jäätiin jossittelemaan Ruotsissa. Kisaisännät nimittäin latoivat pallon maaliin reilut parikymmentä sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä.
Osuma kuitenkin hylättiin välittömästi, sillä Ruotsi antoi tilanteessa myönnetyn vapaalyönnin selvästi väärästä paikasta.
Pallon verkkoon laukonut Linus Malmström, jolta Aftonbladetin muotoilun mukaan "ryöstettiin voittomaali", sadatteli tilannetta vielä sunnuntai-iltana.
– Minusta sen olisi pitänyt olla maali. En tiennyt, että olemme niin nirsoja muutamasta sentistä siellä täällä. Ehkä se meni oikein, en tiedä, Malmström kommentoi.
Suomen viides MM-kulta irtosi sensaatiomaisen nousun päätteeksi. Ruotsi oli ehtinyt kotikentällään jo 4–0-johtoon. Lopulta Suomi otti kirkkaimmat mitalit jatkoajan lopussa, kun MM-ensikertalainen Miska Mäkinen sijoitti pallon verkkoon 5–4-maalin merkiksi.