Hausjärvellä Kanta-Hämeessä metsään on levitetty suuri määrä roskaa, joiden joukossa on muun muassa eri henkilöille kuuluvia virallisia kirjeitä ja henkilökohtaisia papereita.
Lähistöllä asuva nainen kertoo MTV Uutisille huomanneensa metsään levitetyt roskat eilen tiistaina ollessaan koirien kanssa ulkoilemassa.
Hausjärven kunnan ympäristösuunnittelija Aino Nuutinen vahvistaa asian ja sanoo, että kunta on tietoinen metsässä olevista roskista ja että asiaa selvitetään parhaillaan. Nuutinen kertoo, että jos roskien levittäjää ei löydetä niin siivous lankeaa maanomistajalle.
Roskat löytänyt nainen kertoo tehneensä asiasta sähköisen rikosilmoituksen poliisille. Naisen mukaan roskat ovat ilmestyneet metsään viikon sisällä. Hän sanoo, että roskien joukossa oli kirjeiden ja henkilökohtaisten paperien lisäksi muun muassa revittyjä valokuvia lapsista.
Roskat on levitetty lähelle Hausjärven ja Hyvinkään rajaa. Naisen mukaan paikka on sellainen, johon kukaan ei aja vahingossa, vaan alueen pitää olla ennalta tuttu.
Hämeen poliisista kerrottiin MTV Uutisille keskiviikkona päivällä, että asiasta ei vielä ollut kirjattu rikosilmoitusta ja että sähköisessä rikosilmoituksessa saattaa mennä muutama päivä.
Luonnon roskaaminen on kiellettyä. Jos näkee roskia esimerkiksi metsässä, niistä voi ilmoittaa oman kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.