Vesa-Matti Loirin kuolemasta vuosi – taiteilija oli kotimaisen viihteen kansallisaarre, jonka suosiolla oli myös varjopuolensa

Näyttelijä-koomikko-muusikko Vesa-Matti Loiri muistetaan yhtenä laaja-alaisimmista suomalaisista viihdetaiteilijoista. Hän oli vaikka mitä. Näyttelijä, laulaja, koomikko ja muusikko. Suomen viidenneksi eniten levyjä myynyt artisti. Komediahahmot Uuno Turhapuro, Nasse-setä ja Jean-Pierre Kusela.

Tasan vuosi sitten 77-vuotiaana 10. elokuuta kuollut Loiri teki pitkän uran suomalaisessa viihteessä. Hän paistatteli vuosikymmenten ajan suuressa suosiossa.

Suosiosta huolimatta, viihdetaiteilijaikonin aseman lisäksi Loirin elämään mahtui myös synkkiä puolia. Päihde- ja mielenterveysongelmia. Kahden lapsen ja yhden vaimon kuolema. Isän roolissa kipuilua. Verovelkoja.

Komediarooleilla tähdeksi

Loiri syntyi 4. tammikuuta vuonna 1945 Helsingissä. Hän kävi Suomen teatterikoulun vuosina 1963–1966. Näyttelijänurallaan Loiri näytteli niin teatterilavoilla, elokuvissa kuin televisiossakin.

Uransa aikana hän julkaisi yli kolmekymmentä albumia ja näytteli yli 70 elokuvassa. Koko kansan koomikoksi Loiri nousi muun muassa Jatkoaika- ja Spede Show -sarjojen kautta, mutta hän teki näyttelijänä niin ikään vakavaa draamaa.

Teatteripuolella Loiri näytteli tärkeitä rooleja muun muassa Arvo Salon Lapualaisoopperassa ja Kalle Holmbergin Seitsemässä veljeksessä. Hän oli kiinnitettynä näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa vuosina 1966–1971 ja Turun kaupunginteatterissa vuosina 1973–1977.

Elokuvadebyyttinsä Vesa-Matti Loiri teki 17-vuotiaana Mikko Niskasen ohjaamassa nuorisokuvauksessa Pojat (1962). Loirin tähdittämistä draamaelokuvista tunnettuja ovat muun muassa Pedon merkki (1981), Sokkotanssi (1999), Pahat pojat (2003), Kaksipäisen kotkan varjossa (2005), Tie pohjoiseen (2012) ja Elämältä kaiken sain (2015).

1960-luvun lopulla Loiri tähditti Jatkoaika-televisiosarjaa, jonka myötä hänet tunnettiin kaatuilusta. Samoihin aikoihin Loiri aloitti yhteistyön Pertti ”Spede” Pasasen kanssa. Tuo yhteistyö jatkui Spede Show’ssa ja lukuisissa muissa Pasasen tv-sarjoissa ja elokuvissa, liki Pasasen yllättävään kuolemaan eli vuoteen 2001 asti.

Noissa tv-ohjelmissa syntyi myös hahmo, josta Vesa-Matti Loiri pitkään tunnettiin parhaiten: Uuno Turhapuro. Hahmo nähtiin valkokankaalla ensimmäisen kerran vuonna 1973 ja se on yhä tänä päivänä suomalaisten mielissä Loirin kenties merkittävin sekä ikimuistoisin rooli. 

Vuonna 2019 ilmestyneessä Loirin elämäkerrassa kerrottiin, että näyttelijä oli maskeerannut hahmon elokuvalookin itse – mikä sai aluksi ohjaajan kauhistumaan. Yllättäen artistin itsensä luoma look sai kuitenkin jäädä elokuvaan. 

– Loiri maskeerasi itse lopullisen, virallistetun Uuno-elokuvalookin: harvat hampaat, täplämäiset kulmakarvat, pörrötukka, musta sänki vaikka mies on vaalea. Kun Speden televisio-ohjelmien vakiohjaaja Inkeri Pilkama näki Loirin maskeerauksen, hän kauhistui, teoksessa kerrotaan.

Turhapuro-elokuvia tehtiin yhteensä kaksikymmentä. Elokuvasarjan viimeinen osa Uuno Turhapuro – This Is My Life sai ensi-iltansa vuonna 2004.

Lisäksi Loiri muistetaan arvostetuista rooleistaan muun muassa draamaelokuvissa Pahat pojat sekä Tie pohjoiseen. Loiri teki myös arvostetun ääniroolin vuonna 1993 ilmestyneessä Disney-elokuvassa Aladdin, jossa Loiri ääninäytteli Hengen roolin. 

Laulaja ja huilisti

Ura muusikkona oli myös Vesa-Matti Loirille tärkeä. Hän sanoi aikoinaan musiikin olevan viimeinen asia, josta hän luopuisi.

Muusikkona Loiri tunnettiin etenkin Eino Leinon runoihin pohjautuvien kappaleiden tulkitsijana. Hän levytti kaikkiaan neljä albumillista Leinon runoihin sävellettyä musiikkia.

Loiri levytti 1970-luvulla myös Reino Helismaan sanoittamia lauluja ja vuosina 2003–2004 hän tulkitsi Juha Vainion sanoittamia kappaleita Ystävän laulut I- ja Ystävän laulut II -levyillä.

Loiri oli myös osaava huilisti. Hänen esikoisalbuminsa 4+20 (1971) oli lähes kokonaan instrumentaalilevy. Hän edusti Suomea vuoden 1980 euroviisuissa Huilumies-kappaleella, joka jäi finaalissa viimeiseksi.

Vuosina 2006–2008 Loiri julkaisi Ivalo-, Inari- ja Kasari-levyistä muodostuneen Lappi-trilogian.

Levyt muodostuivat vuonna 2003 kuolleen yhdysvaltalaislaulaja Johnny Cashin American-albumisarjaa mukaillen vanhoista suomalaisista pop- ja rock-kappaleista tehdyistä raukeista ja tunnelmallisista akustisista versioista.

Kesäkuussa 2009 Loiri esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa ja heinäkuussa 2010 hän nousi lavalle Turun Ruisrockissa. Vuonna 2010 julkaistiin myös Skarabee-albumi, jolle lauluja olivat kirjoittaneet muun muassa Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen ja Olavi Uusivirta.

Toukokuussa 2011 Loiri esiintyi pelaajien toivomuksesta Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-kultajuhlissa Helsingin Kauppatorilla.

Loirin levyjä on myyty yli 650 000 kappaletta ja levyistä kaksitoista on ylittänyt vähintään kultalevyrajan.

Vesa-Matti Loiri oli nuoruudessaan aktiivinen urheilija. Hän harrasti elämänsä aikana muun muassa nyrkkeilyä, jalkapalloa, käsipalloa, biljardia, golfia, vesipalloa sekä jääkiekkoa. Loiri saavutti Suomen mestaruuden vesipallossa ja käsipallossa. Kun näyttelijän ura vei mukanaan, urheilu-ura jäi.

Traagisia käänteitä ja päihteitä

Yksityiselämän puolella Vesa-Matti Loirin elämässä riitti monenlaisia käänteitä.

Elämänsä aikana Loiri oli naimisissa kolmesti. Ensimmäisen liitto Tuula Nymanin kanssa sekä kolmas avioliitto Riitta Jäppisen kanssa päättyivät kumpikin eroon. Loirin toinen vaimo Mona Loiri menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1977. Loiri asui 1990-luvulla avoliitossa Stiina Toljanderin kanssa.

Hänellä oli liitoistaan viisi lasta: Jan, Joonas, Jenni, Ukko sekä Sampo. Loirin kaksi vanhinta lasta, Jan ja Joonas, ovat menehtyneet. Jan Loiri kuoli äitinsä tavoin vuonna 1994 auto-onnettomuudessa ollessaan 20-vuotias. Joonas Loiri menehtyi vuonna 2019 kotonaan saimaansa sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 37-vuotias. 

Vaimon ja pojan tapaturmaiset kuolemat lisäsivät Loirin kiinnostusta henkimaailmaa kohtaan. Vuonna 2020 Loiri kertoi MTV Uutisille kokemistaan menetyksistä. Loiri totesi myös uskovansa karman ohjaavan sekä elämää että kuolemaa. 

– Kun Jankku kuoli, niin äiti kysyi minulta, enkö tee surutyötä ollenkaan. Minä en vain näyttänyt sitä. Kyllähän ne on sellaisia asioita, kun lähdetään väärässä järjestyksessä täältä, niin se kolahtaa, Loiri kertoi MTV Uutisten haastattelussa.

– Menetys on suuri, mutta sielu jatkaa matkaa, olen sitä mieltä.

Päihteet eivät olleet Loirille vieraita. Jari Tervon kirjoittamassa Loiri.-elämäkertakirjassa (Otava, 2019) hän paljasti käyttäneensä nuoruudessaan muun muassa kannabista, meskaliinia ja silokki-myrkkysieniä.

Väkivalta ei sekään ollut Loirille vierasta. 1970-luvulla hän pahoinpiteli laulaja Frederikin Helsingissä Hotelli Hesperiassa. Loiri tuomittiin 40 päiväsakkoon pahoinpitelystä. Vuonna 1994 Loiri pahoinpiteli näyttelijä Ville Virtasta töölöläisellä grillillä. Jupakan saaneesta julkisuudesta huolimatta syytteitä ei nostettu.

Loiri kertoi kirjassa myös yrittäneensä itsemurhaa vuonna 1977 rauhoittavilla lääkkeillä.

Lukuisia palkintoja

Kuluvalla vuosituhannella Loirin terveys oli koetuksella. Hän sairasti aikuistyypin diabetesta, verenpainetautia ja uniapneaa. Kesällä 2010 Loiri oli kuolla aivojen hapenpuutteeseen saatuaan sairauskohtauksen.

Loiri kuitenkin ryhdistäytyi. Vuonna 2012 hänen uutisoitiin laihtuneen 30 kiloa ja olevan hyvässä kunnossa. Vuonna 2014 Loiri kertoi käyneensä vatsalaukun ohitusleikkauksessa ja hänen painonsa putosi kaikkiaan noin 70 kiloa.

Vaikka Loiri sai diabeteksensa hallintaan, sairaus ehti vaurioittaa hänen jalkojensa hermoratoja. Liikkuminen oli miehelle viimeisinä vuosina vaikeaa.

Vuonna 2020 75-vuotias Loiri kertoi musiikin olleen hänelle tärkeä osa elämänsä suruista selviytymistä. Loiri harmitteli tuolloin, ettei pystynyt enää soittamaan huilua diabeteksen takia, sillä hänen vasemman kätensä pikkusormi ei enää osunut huiluun. Nokkahuilun soittaminen kuitenkin luonnistui, sillä siihen ei Loirin mukaan pikkurilliä tarvittu.

Hän paljasti tuolloin myös olleensa aikeissa tehdä vielä yhden levyn. 

– Itse asiassa olen tilannut kahdelta hienolta mestarilta eli Hectorilta ja Timo Kiiskiseltä biisit ja aion kirjoittaa vähän tekstiä itsekin ja soittaa nokkahuilua. Eihän 75-vuotiaana vielä eläkkeelle jäädä, Loiri totesi. 

Loiri kertoi tuolloin myös toivovansa, että pääsisi vielä keikkailemaan. 

– Tunnen eläväni lavalla. Niin kauan kuin tekee mieli lavalle ja tehdä asioita, niin kauan niitä teen, väkisin en ala vääntämään. 

Loiri palkittiin uransa aikana monilla elokuva-, tv- ja musiikkialan palkinnoilla. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Perusteluissa painotettiin Loirin kykyä ”olla sekä poikkeuksellisen suosittu koomikko että vahvojen draamaroolien tekijä”.

Loiri oli juuri sitä sekä paljon, paljon muuta. Hän oli laulajana heittäytyvä tulkitsija, joka osasi hyödyntää näyttelijäntaitojaan myös laulajana.

Vesa-Matti Loiri oli ristiriitainen persoona, jonka elämässä riitti varjopuolia.

Niistä huolimatta, hän oli suuri suomalainen viihdetaiteilija. Sellaisena hänet tullaan myös muistamaan.