Meksikossa sijaitsevan Acapulcon turistikaupungin poliisivoimia epäillään yhteyksistä alueella rehottavaan huumekauppaan, kertoo muun muassa El País. Syrjäytettyjen 700-800 poliisin aseet, aamukset ja muut varusteet tutkitaan.
Kahta Acapulcon poliisin komentajaa epäillään murhasta ja myös muut poliisivoimien jäsenet on siirretty syrjään tehtävistään. Kaupunkia vartioivat sen sijaan valtiollinen Meksikon poliisi ja armeija.
Kaikilta 700-800 acapulcolaispoliisilta kerätään aseet, joista tehdään rikostekniset tutkimukset sen selvittämiseksi, ovatko poliisit olleet osallisina aseellisiin väkivaltaisuuksiin.
Väkivaltaisuudet jatkuneet jo pitkään
Tyynenmeren rannalla sijaitseva turistikaupunki on kamppaillut jo pitkään rikos- ja väkivalta-aallon kourissa. Luotisateen kohteeksi ovat joutuneet niin poliitikot, virkamiehet kuin turistitkin.
Acapulco oli viime vuonna maailman kolmanneksi väkivaltaisin kaupunki maailmassa. Virallisten lukujen mukaan kaupungissa tehtiin 106 murhaa 10 000 asukasta kohti.
Guerreron osavaltio puolestaan, missä Acapulco sijaitsee, on yksi Meksikon väkivaltaisimmista. Alueella on useita kilpailevia huumejengejä ja siellä myös kasvatetaan unikkoa heroiininvalmistusta varten.