Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee hallitusyhteistyön päättämistä perussuomalaisten kanssa

kokoomus
Kalle Jokinen valittiin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vuonna 2016.Lehtikuva
Julkaistu 12.06.2017 21:04

MTV UUTISET

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen kertoi eduskuntaryhmän tukevan pääministeri Juha Sipilän esitystä hallitusyhteistyön päättämisestä perussuomalaisten kanssa.

Jokisen mukaan ryhmässä pidettiin yksi puheenvuoro hallitusyhteistyön jatkamisen puolesta.

Hän myös kertoi, että hallitusneuvotteluihin menee useita päiviä. Jokinen ei kuitenkaan usko, että uusia vaaleja on tulossa tilanteen vuoksi.

Myös keskustan eduskuntaryhmä katsoo yksimielisesti, ettei sillä ole edellytyksiä jatkaa hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa. 

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus