Kokoomuksen sote-kapina leviämässä – Susanna Koski haluaa sote-mallin EU:n syyniin

2:35img
Julkaistu 06.03.2018 18:39
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski katsoo opposition tavoin, että valinnanvapausmalli pitäisi viedä EU-komission arvioitavaksi. Kosken mukaan valinnanvapauden kohtalo jää muuten epäselväksi.

Jutun uutisvideo on maaliskuun 1. päivältä.

– Sote-uudistuksen valinnanvapauslain suhteen on olemassa merkittävä riski, että laki jumiutuu EU-oikeudelliseen tarkasteluun pitkäksi aikaa, eikä sitä voida toimeenpanna samaan aikaan muun uudistuksen kanssa, kirjoittaa Koski blogissaan.

Komissio tutkisi, sisältääkö Suomen sote-malli kiellettyä valtiontukea. Koski ei kuitenkaan kirjoita, että aikoisi äänestää sote-uudistusta vastaan.

Tiukimmin maakunta- ja sote-uudistusta on arvostellut kokoomuksen kansanedustajista Elina Lepomäki, joka ilmoitti viime viikolla että nykymuotoinen uudistus pitäisi kaataa.

Myös Harry Harkimo on arvostellut uudistusta julkisesti.

Hallituksen enemmistö eduskunnassa on vain muutaman kansanedustajan kokoinen, mikä on aiheuttanut pohdintaa uudistuksen läpimenosta.

12:48img

Tuoreimmat aiheesta

Sote