Tommi Evilä oli vakuuttunut Oliver Helanderin kauden avauskisasta Dohan Timanttiliigassa, jossa Helander kiskaisi keihään tulokseen 83,99.
Helander heitti neljä heittoa, joista sai tuloksen kahdella yrittämällä. Parhaansa 83,99 lisäksi hän heitti keppinsä lukemiin 82,84.
– Oliverille sarjana hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon hänen historiansa. Neljäs sija ja nousujohteinen sarja, MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä kehuu suomalaisheittäjää.
Helanderin ennätys on peräti 89,83. Suomalaisen tulos jää siitä yli viisi metriä, mutta kun otetaan huomioon, että kyseessä oli kauden avauskilpailu, on tulos todella hyvä, jopa loistava. Evilä muistuttaa, että viime vuonna ei mennyt aivan yhtä hyvin. Silloin Helanderin tuloskortissa oli kilpailun jälkeen vain kolme rastia.
– Se kertoo, että urheilija on kasvanut. Tulee paikkaan, jossa ei ollut kauhean hyvä meininki viime vuonna. Erittäin hyvä suoritus, Evilä suitsuttaa.
Helanderilta on takavuosina totuttu näkemään melko ailahtelevaa tekemistä. Nyt hän jatkoi sitä tasaista suorittamista, mikä alkoi jo viime vuonna. Evilä näkee, että tästä on hyvä jatkaa kohti EM-kisoja.
– Kyllä minä uskon, että kun vauhtijuoksuun tulee lisää uskallusta, tulee heittoihin lisää pituutta. Nyt juoksu oli ihan hyvännäköistä, mutta tiedän että hän pystyy parempaan, Evilä povaa.
Kisan voitti Tshekin Jakub Vadlejch kovalla sarjalla, jonka paras kantoi 88,38.
– Vadlejch oli kova, mutta kyllä tällä heitolla Oliver on EM-kisoihin mitalikandidaatti selkeästi, Evilä linjaa.
Ainoa pieni särö Helanderin sarjaan tuli, kun hän jätti viimeisen heittonsa heittämättä. Haastattelussa suomalainen ei puhunut loukkaantumisesta tai vaivoista, vaan oli todella tyytyväisen oloinen kilpailuunsa.
– Toivottavasti kaikki paikat on mintissä. Täytyy muistaa se, että ikuisessa kaupungissa keppi lähtee kuukauden päästä taivaalle. Tässä kohtaa ei ole takapakkeihin varaa, Evilä toteaa.