Kolme vuotta ilman alkoholia! Sampo Kaulanen julkaisi itsestään kuvaparin – "Ihan eri mies"

4:18imgSampo Kaulanen kertoi avoimesti suhteestaan alkoholiin elkuvuodesta 2023.
Julkaistu 07.09.2024 19:30
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Sampo Kaulanen jätti alkoholin elämästään kolme vuotta sitten erään matkan aikana.

Entinen kyläkauppias Sampo Kaulanen jätti alkoholin pois elämästään kolme vuotta sitten. Kaulanen kertoi helmikuussa vuonna 2023 MTV Uutisille, että hän tutustui alkoholiin jo teini-ikäisenä ja päätti jättää alkoholin pois elämästään erään matkan aikana.

– Olin Costa Ricassa yhdessä seremoniassa ja sen seremonian jälkeen minulla on ollut sellainen olo siihen, että minä en tarvitse sitä, Kaulanen kertoi tuolloin.

Lue myös: Alkoholi jäi pois Sampo Kaulasen elämästä yli 1,5 vuotta sitten – tämä hetki muutti kaiken

Kaulanen julkaisi Instagram-tilillään kuvan itsestään kymmenen vuotta sitten ja toisen kuvan hän otti tänään.

– Alkoholi ja väärä meininki vasemmalla. Kuvassa vajaa 10v nuorempana. Oikealla puolen tänä aamuna hiukan väsyneenä mut alkotta kohta kolme vuotta. Mieluummin työntäsin piipun suuhuni ja painaisin liipasinta kuin kumoaisin pullollista olutta suuhuni. Molemmissa toki sama lopputulos. Jälkimmäisessä vain hitaampi tulos, Kaulanen kirjoitti kuvien yhteyteen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kaulasen julkaisemaan kuvaan on tullut paljon kannustavia kommentteja.

– Mitä nyt oon kattonu näitä before/after-kuvia nii alko näyttää kerryttävän rasvaa kasvojen seudulle. Aika mielenkiintoinen juttu.

– Ihan eri mies!

– Kyllä on posket kaventunut. Hyvä Sampo.

Lue myös: Sampo Kaulanen ihmetteli neljä vuotta tv:nsä tummaa kuvaa – siivouksen lomassa tehty oivallus koitui kalliiksi

Kaulanen kertoi aiemmin MTV Uutisille, että alkoholi toimi aikoinaan hyvin juuri ennen kuin meni nukkumaan.

– Yksi syy on ollut joskus aikanaan, miksi sitä on vetänyt paljonkin, on ollut se, että sillä saa unen aika näppärästi. Nykyään minulla kulkee unikin sillä lailla, että alle viiden minuutin saan unen. Ei ole sitäkään tekosyytä, että pitäisi ottaa.

Alkoholi astui Kaulasen elämään jo hyvin nuorena, yläasteen alkuaikoina.

– Olen ollut säännöllisesti kusessa alkoholin takia siitä hetkestä lähtien ihan aikuisuuteen. Se on jännä, miten yli 20 vuotta jaksaa silti hakata päätä seinään. Se ei vaan toimi, mutta silti ottaa sitä.

Tuoreimmat aiheesta

Sampo Kaulanen