Rovaniemen hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Käräjäoikeus oli aiemmin katsonut selvitetyksi, että tapahtuma-aikaan 29-vuotias vastaaja oli ollut sukupuoliyhteydessä tapahtuma-aikaan 15-vuotiaan tytön kanssa. Teko olisi tapahtunut illanvieton yhteydessä, jonka aikana olisi nautittu myös alkoholia.
Vastaaja tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, 1 450 euron oheissakkoon ja korvaamaan asianomistajalle kärsimyksestä 3 500 euroa.
Vastaaja valitti tuomiosta hovioikeuteen. Syyttäjä ja asianomistaja vaativat valituksen hylkäämistä.
Hovioikeus tuli kuitenkin siihen tulokseen, että näytön perusteella vastaajan syyllistymisestä rikokseen jäi varteenotettava epäily. Siksi tapaus tuli ratkaista vastaajan eduksi.
Hovioikeus hylkäsi syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siihen perustuvat korvausvelvollisuudet. Hovioikeuden tuomio on salassapidettävä sen lopputulosta ja lainkohtia lukuun ottamatta. Asianomistajan henkilöllisyys on määrätty salassa pidettäväksi.