Kolmen uhrin asianajaja Turun joukkopuukotuksesta: "Tekijä oli murhaamassa vääräuskoisia"

1:18img
Julkaistu 09.04.2018 15:17

MTV UUTISET

Kolmea asianomistajaa edustava Ari Huhtamäki lyttäsi oikeussalissa ajatuksen siitä, että Turun joukkopuukotuksen teot eivät olisi olleet murhia.

Syytetty Abderrahman Bouanane valitsi hänen mukaansa ensimmäiseksi uhrikseen tietoisesti tunnustuksellisen kristityn, joka jakoi Jehovan todistajien lehtisiä.

– Meillä on tekijä, joka oli murhaamassa vääräuskoisia.

Bouanane aikoi esitutkinnan mukaan aluksi iskeä Pansion laivaston sotilaisiin, jotka poistuivat varuskunnasta käymään kaupassa.

Sotilaat voisivat puolustautua

Esitutkinnan mukaan hän oli harkinnut myös hyökkäävänsä linja-autoasemalla olevan varusmiehen kimppuun, mutta luopui ajatuksesta paikalle tulleiden muiden henkilöiden takia.

– Tunnustuksellinen kristitty ja nainen oli sopivampi uhri kuin sotilaat, jotka olisivat voineet puolustautua.

Huhtamäen mukaan auttajaksi saapunut mies piti yrittää tappaa, koska ensimmäinen uhri ei saanut pelastua. Auttaja istuu oikeussalissa pyörätuolissa, johon hän joutui useiden puukoniskujen seurauksena.

Lastenvaunuja työntänyt nainen puolestaan oli Huhtamäen mukaan esimerkki siitä, että tuhoa oli tarkoitus aiheuttaa mahdollisimman laajalti.

Lehtikuva Hassan Zubier Ari Huhtamäki oikeudessa Turussa 9.4.2018

Ari Huhtamäki (oik.) ja ensimmäistä uhria auttanut Hassan Zubier oikeudessa tänään.

Bouanane on kirjallisessa vastauksessaan myöntänyt teon tappoina ja tapon yrityksinä. Kuulustelussa kerrotun käsityksensä mukaan hän oli torilla tekemässä terroritekoa, mutta puolustuksen mukaan teot eivät täytä lain tarkoittamaa terroristista tarkoitusta.

Tarkoituksena piiloutua ja jatkaa

Bouanane kertoi tänään oikeusistunnossa Turun vankilassa, että hänen tarkoituksenaan oli kahden ensimmäisen uhrin jälkeen piiloutua ja jatkaa tekojaan. Aiemmin puolustus on kertonut, että tarkoituksena oli vain paeta ensimmäisten tekojen jälkeen.

Syyttäjä vaatii Bouananelle rangaistusta kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Tuoreimmat aiheesta

Turun puukotus