Kolmikymppinen nainen sopi tuntemattoman miehen kanssa tavaran vaihtokaupasta – kuoli julman väkivallan seurauksena
Porin Pietniemen helmikuinen henkirikos etenee syyttäjälle murhana, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Porin Pietniemessä tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinnan.
Poliisi epäilee 26-vuotiaan miehen surmanneen 35-vuotiaan uhrinsa yksityisasunnossa aamuyöllä 5. helmikuuta.
– Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että tapahtumahetkellä asunnossa ei ollut muita henkilöitä kuin uhri ja epäilty. Esitutkinnan perusteella he eivät tunteneet toisiaan ennen aamuyön tapahtumia, tapauksen tutkinnanjohtaja, Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Juho Rinne kertoo tiedotteessa.
Tapaamisen syynä kaupankäynti
Kyseisenä yönä uhri ja epäilty olivat poliisin mukaan sopineet tavaran vaihtokaupasta viestisovelluksen kautta. Epäilty oli mennyt uhrin asunnolle Porin Pietniemeen siksi.
Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että rikoksesta epäilty oli lyönyt uhriaan useita kertoja teräaseilla. Lisäksi hän oli käyttänyt muuta väkivaltaa uhriaan kohtaan ja aiheuttanut tämän kuoleman.
Poliisin käsityksen mukaan tekijä oli ottanut teräaseet uhrin asunnosta.
Tekijä myös ryösti asunnon
Poliisi epäilee tekijän anastaneen väkivallanteon jälkeen uhrin asunnosta muun muassa kaupankäynnin kohteena olleen tavaran ja uhrin puhelimen.
Poliisi on löytänyt osan anastetusta omaisuudesta esitutkinnan aikana.
– Esitutkinnassa poliisille ei ole syntynyt tarkkaa käsitystä teon erityisestä motiivista, Rinne kertoo.
Henkirikoksen nimike koveni
Poliisi sai esitutkinnan aikana selville seikkoja, joiden perusteella epäilty oli tehnyt henkirikoksen erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.
Lisäksi poliisi katsoo teon olleen myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.
Kokonaisharkinnan myötä rikosnimike muutettiin esitutkinnan aikana taposta murhaksi.
Poliisi epäilee 26-vuotiasta miestä murhasta, törkeästä ryöstöstä ja huumerikoksesta. Lisäksi poliisi epäilee 30-vuotiasta naista kätkemisrikoksesta.
Heitä epäillään myös esitutkinnan aikana esiin tulleesta huumerikoksesta ja lievästä ampuma-aserikoksesta, mikä ilmeni henkirikoksen yhteydessä suoritetussa kotietsinnässä.
Asia etenee esitutkinnan valmistuttua syyttäjälle syyteharkintaan.
Uusimmat
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:44
Pelottava tilanne Finnairin lentokoneessa Helsinki-Vantaalla – ohjaamossa havaittiin savua, kone evakuoitiin
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
18:01
Saksa on kiinnostunut Suomen toiminnasta siviilien suojelussa – katso Stubbin lehdistötilaisuus suorana noin kello 19.15
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
Lataa lisää