Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän yllätysratkaisu kantaa hedelmää: "Se oli hyvä valinta"

2:01img
Videolla Kristiina Mäkelän kommentteja Kalevan kisojen jälkeen.
Julkaistu 18.08.2019 07:00
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä laittoi tämän kauden ohjelmansa täysin uusiksi verrattuna viime vuoteen. Keskelle kautta osunut harjoitusjakso on tehnytkin terää, sillä Mäkelä on löytänyt itselleen tasaisen 14 metrin tason. 

Kesä-heinäkuun aikana Mäkelä kilpaili vain kertaalleen. Paavo Nurmi Games:issä tuli tulos 13,97. Sen jälkeen alkoi lähemmäs kaksi kuukautta kestänyt harjoitustauko. Paluu kilpailuihin tapahtui Kalevan kisoissa. Pitkästä tauosta huolimatta Mäkelällä ei ollut ongelmia saada kilpailufiilistä päälle ja hyppy lähti kulkemaan saman tien.

– Se oli todella helppoa, kun sain harjoitella rauhassa. Kisojen välit ovat sellaista selviytymistä. Saatiin tehtyä pitkään kovilla tehoilla asioita ja sitten kun olen muutenkin sellainen kilpailuun syttyvä, niin se on helppoa, kun pääsee heti hyvään kisaan. Tuloskin on korkealla, eli tavallaan keskivertohypyillä se on siellä 14 metrin pinnassa. Nyt haluan vielä saada hinattua sen kärkituloksen reilusti ylöspäin, Mäkelä kertoo MTV Urheilulle.

Pitkän harjoitustauon malli on toiminut Mäkelälle erittäin hyvin.

– Se oli hyvä valinta eikä se vaikuttanut ollenkaan mielentilaan. Olen varma, että kun on hyvä suunnitelma, niin pystyn luottamaan siihen. Itsestä tuntuu, että pysyn hyvässä fyysisessä kunnossa ja kaikki aspektit ovat hyvin Dohaa ajatellen, Mäkelä toteaa.

Yhteensä Mäkelä on kilpaillut tällä kaudella neljässä eri kilpailussa, jos Kalevan kisojen karsinta otetaan huomioon. Viime kaudella kilpailuja ennen Berliinin EM-kisoja oli kuusi kappaletta. 

– Ne ovat nyt ajoitettu eri tavalla. En toki päässyt mukaan Timanttiliigan kilpailuun, johon olisin halunnut. Jos olisin halunnut päästä tämän kauden tuloksella mukaan, niin olisi vain pitänyt hypätä enemmän huonommissa kilpailuissa ja se ei taas sopinut, sillä minun kokoiseni urheilija ei voi hypätä kymmentä viikonloppua putkeen, Mäkelä sanoo.

– Siihen nähden tämä oli todella hyvä juttu ja olen nyt saanut niitä hyviä kisoja, Mäkelä jatkaa.

Mäkelä on mukana sunnuntaina Espoon Motonet GP:ssä ja tavoitteet kilpailuun ovat selvät. Vaikka hyppy on kulkenut hyvällä tasolla, uskoo hän, että parannettavaa on vielä paljon.

– Hyppy näyttää siltä, että siellä olisi paljon parannettavaa. Kunto on hyvä ja keho on kunnossa, joten haluan pitkiä hyppyjä Espoosta. Toivotaan, että tytöt ovat kunnossa, niin voidaan sunnuntaina oikeasti kilpailla, Mäkelä päättää.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu