Tämä on Wilma Murron akillesjänteen tila – EM-kisoihin täysin poikkeuksellinen valmistelu

Vammasta toipunut Wilma Murto Rooman EM-kisoista: "Pikkaisen hirvittää" 2:56
Vammasta toipunut Wilma Murto Rooman EM-kisoista: "Pikkaisen hirvittää"

Wilma Murto teki onnistuneen paluun kilparadoille akillesjännevamman jälkeen Lahdessa. Vain kahden viikon päässä siintävät Rooman EM-kisat tulevat kuitenkin eteen todella nopeasti, mikä luo pientä painetta hallitsevalle Euroopan mestarille.

Wilma Murto voitti Lahden Motonet GP:n kisan tuloksella 460. Akillesvamman jäljiltä lyhyellä vauhdilla hypännyt urheilija oli tyytyväinen kisan jälkeen.

– Meni ihan kivasti. Aika perinteinen kauden avauskisa, alkuun vähän tahmeita hyppyjä, mutta loppua kohden parani. Semmoisia vapautuneita teknisiä hyppyjä. Olen ihan tyytyväinen, Murto kommentoi kilpailuaan.

Murto koetti kolme kertaa tuloksesta 474, mutta vain kahdentoista askeleen vauhdilla hypänneelle SE-naiselle se oli tänään liikaa.

– 474 olisi ollut venyminen tähän kohtaan. Oli kiva pästä sitäkin yrittämään. Sain kisasta, mitä tarvittiin. Tästä on hyvä palata pariksi viikoksi treeneihin ennen Roomaa, Murto sanoo.

Lahden kilpailu oli Rooman EM-kisojen kannalta jopa elintärkeä, sillä Murto on ollut kilparadoilta poissa MM-halleista lähtien, missä hän jätti kilpailun kesken akillesjännevamman takia.

Nyt vamma on saatu aisoihin.

Se (akillesjänne) on hyvä. Sanoin muutamaan haastattelun, että minulla oli joskus akillesvaivoja, Murto naurahtaa.

– Nyt on tilanne tosi hyvin ja minulla on todella luottavainen olo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vamma on kuitenkin mielessä, ja akillesjänne saa edelleen ekstrahuomiota.

Kyllä se kannataa mielessä pitää, eivät ole niin yksinkertaisia nuo akillesvaivat. Se saa vähän ekstrahuomiota alku- ja loppuverkassa ja vähän treeneissäkin vielä, Murto kertoo.

– Kaikkea pystyy tekemään normaalisti, enkä sitä tuossa hypätessäkään mieti enää, miltä se akilles nyt tuntuu, vaan saa aika vapain mielin hypätä.

"Pikkaisen hirvittää"

Murto on joutunut harjoittelemaan koko kevään helmikuun lopusta lähtien akillesjänteen ehdoilla, ensin vain kuntouttaen, mutta nyt jo normaalisti. EM-kisoja ajatellen toipuminen ei ole ollut aivan optimaalisen nopeaa.

On se olo helpottunut. Toki pikkaisen hirvittää, että parin viikon päästä on jo EM-kisat, eikä ole vielä täyden vauhdin hyppyä. Tässä on vielä paljon hommaa ja monta liikkuvaa osaa, Murto sanoo.

Seuraavaksi on tarkoitus päästä nimen omaan täyden vauhdin hyppyihin kiinni.

Vähän kevyempää treeniä, mitä tähän asti. Pientä herkistelyä ja virittelyä Roomaa kohti. Tärkeimmät jutut on tekniikkatreenit. Todennäköisesti kaksi kertaa hyppään ennen Roomaa. Täyden vauhdin haltuunottoa, se on ihan jännää ja mielenkiintoista, Murto povaa.

Roomaan ei ole satsattu kaikkea, vaan se on yksi kilpailu matkalla Pariisin olympialaisia kohti.

– Olen luottavainen. Avoimin mielin. Hirvittää ehkä siinä mielessä, että ennen arvokisoihin on herkistelty ja tähdätty siihen. Nyt tämä Rooma on selkeästi välisteppi kohti Pariisia. Siellä katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

– Semmoista ihan viimeistä viilausta ja piikkiä ei saada aikaan, eikä ole tarkoituskaan saada. Pariisin ehdoilla mennään kaiken valmistautumisen kanssa.

Vaikka kaikkia viimeisimpiä viilauksia ei Roomaan tehdäkään, ei Murto lähde sinne pelkästään hiomaan kuntoa.

– En minä oikein osaa mitään pistesijoja lähteä tavoittelemaan. Kyllä minä mahdollisimman kynsin ja hampain sitä mestaruutta lähden puolustamaan. Ei minua huvita kellekään hävitä, Murto hymyilee.

Lue myös:

    Uusimmat