Kantoliinan oikeaoppinen käyttö vähentää vastasyntyneen tukehtumisvaaraa.
Kolmiviikkoinen vauva tukehtui kantoliinaan Australiassa, kertovat muiden muassa News.au.com- sekä NZ Herald -uutissivustot.
Sairaanhoitaja teki järkyttävän löydöksen käydessään neuvolassa. 36-vuotias äiti ojensi kankaisessa kantoliinassa vartalonsa edessä ollutta poikaansa sairaanhoitajalle, joka huomasi nopeasti, että lapsi ei hengittänyt.
Mediatietojen mukaan äiti oli puhunut sairaanhoitajan kanssa kymmenisen minuuttia ennen kuin otti vauvan kantoliinasta.
Elvytysyrityksistä huolimatta vauva kuoli.
NZ Heraldin mukaan vauva oli syntynyt pihtisynnytyksellä sydänäänten hidastumisen vuoksi. Vauvalla ei kuitenkaan ollut ollut oireita piilevistä terveysongelmista.
Järjestö: kantoliinoja vasta nelikuisille vauvoille
News.com.au-uutissivusto kertoo, että vuodesta 2010 Australiassa on kuollut ainakin kolme vauvaa kantoliinan vuoksi. Jokaisen tapauksen syynä oli vauvan painautuminen kantoliinaa vasten, mikä oli pakottanut vauvan posken vasten tämän rintaa.
Australialainen kätkytkuolemien vähentämiseen tähtäävä Red Nose -järjestö suosittelee, että kantoliinoja käytettäisiin vasta vauvan ollessa nelikuukautinen.
LUE MYÖS: Viiden viikon ikäinen vauva menehtyi karmealla tavalla – äiti varoittaa nyt muita vanhempia kantoliinan käytöstä
Näin käytät kantoliinaa turvallisesti
Kantoliinayhdistyksen mukaan kaiken kokoisia ja ikäisiä lapsia voi kantaa kantoliinassa. Pieni vauva kuitenkin voi tarvita erillisen vauvatuen.
Pientä vauvaa kantoliinassa kantaessa on syytä huolehtia myös seuraavista asioista:
- pidä vastasyntynyt vauva hyvin tuetussa pystyasennossa, älä makaavassa asennossa
- säädä kantoliina sen verran tiiviisti kantajaa vasten, ettei vauva pääse lysähtämään
- pidä vauvan kasvot kantajaa kohti 3–4 kuukauden ikään asti
- pidä vauvan jalat ulkona liinasta, niin että asento on kuin kapea ja syvä kyykkyasento
Pystyasennossa kantaessa vauvan hengitystiet ovat varmimmin auki. Lisäksi asento on kehityksen kannalta suotuisa, vaikka osa kantoliinan myyjistä suosittelee kehtoasentoa.
Pystyasennossa kannettaessa on tärkeä huolehtia, että pienen vauvan pää on hyvin tuettu eikä selkärankaan kohdistu painetta. Selän tulisi olla pyöreänä ja tuettu hyvin niin sivuttais- kuin pitkittäissuunnassakin.
LUE MYÖS: Koska viimeksi siivosit? Tavarat käsilaukussasi voivat olla pikkulapselle turvallisuusriski
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit täältä.
Lähteet: News.au.com, NZ Herald, Kantoliinayhdistys