Vanhempien erottua pitää jakaa monta asiaa. Tuskaisin niistä monelle on joulu.
"Äiti, musta on kurjaa, etten näe sua jouluna."
Niin on minustakin. Jopa niin kurjaa, etten näe joulussa tänä vuonna mitään juhlimisen aihetta.
Uusivuosi, pääsiäinen, vappu, juhannus… Yhteenkään näistä juhlapyhistä en yhdistä lapsia yhtä voimakkaasti kuin jouluun. En ole koskaan ollut mikään superjouluihminen, mutta etenkin oman lapsen saatuani joulufiilis on tullut vain ja ainoastaan lapsen innosta koko juhlaan. Sitä toivoo vain onnistuvansa tuottamaan lapselle mieluisia hetkiä.
Lapsen isästä erottuani en näennäisesti joutunut parisuhteen lisäksi luopumaan kuin joka toisesta viikonlopusta lapsen kanssa. Ihan hyvä diili ottaen huomioon, että monet erovanhemmat näkevät lapsiaan vain joka toinen viikko. Viikonloppujen jaon lisäksi jaettiin kuitenkin myös joulu ja uusivuosi. Joka toinen vuosi joulu minulla, uusivuosi sinulla – ja toisinpäin. Jostain syystä kaikki joulut minulla, kaikki uudetvuodet sinulla ei ollut vaihtoehto. Tapaamissopimuksen pikkupräntin tuppaa kuitenkin unohtamaan, eikä sitä muistaessaankaan ole aina ihan varma, miten päin kuvio juuri tänä vuonna menee. No, tänä vuonna se yllättikin minut täysin.
Huithapeli kun olen, olin asennoitunut niin, että lapsi on kotona joulunpyhinä, eikö hän muka juuri viime vuonna ollut isällään? Marraskuussa minua kuitenkin muistutettiin siitä, että itse asiassa muistan väärin – tänä vuonna lapsi ei siis vietäkään aattoa kotona.
Kyllä me leivoimme joulutortut ja koristelimme piparit puolivälissä kuuta, mutta ihan aitoon, rehelliseen joulutunnelmaan ei kodissamme ole päästy.
Viehän lapseton joulu paineita pois lahjojen hankinnasta, ja kaikesta muustakin. Ei ole juurikaan tarvinnut stressata. Suurin lahjahärdelli tapahtuu muualla, vaikka toki ”jostain syystä pukki tuo erehdyksessä paketteja toiseenkin kotiin”. Ne avataan sitten tapaninpäivänä isovanhemmilla, mutta odotettavissa tuskin on samanlaista tunnelatausta kuin lapsen avatessa lahjat ensimmäisen kerran aattona isällään. Kenties juuri siksi en näe joulun – tarkemmin sanottuna aaton perinteisen juhlinnan – vietossa tänä vuonna yhtään mitään järkeä. En pidä yhdestäkään jouluruoasta, en kuuntele joululauluja, torttuja jaksan syödä vain pari ennen kuin kyllästyttää (ja ne on jo syöty) ja aikuisten kesken vaihdetut lahjat ovat vain väkinäisiä ja noloja. Lapsi ihmettelee, miksei meille hankita joulukuusta, mutta mitä sillä tekee, jos lapsi ei kerran ole kotona? Yritä tässä nyt sitten löytää se joulufiilis, kun ei tee mieli kuin huutaa tyynyyn. Ja juoda viiniä.
Nettikeskusteluja aiheesta lukiessani havaitsin, että eroäitien lapsettomat joulut jakavat mielipiteitä. Siinä missä toiset ottavat yksinäiset pyhät todella raskaasti, toiset ovat hyväksyneet, että lapsella on oikeus viettää joulujaan myös toisen vanhempansa kanssa – ja ehdottomasti myös toisinpäin. He kertovat lähtevänsä aikuisten lomalle tai käyttävänsä ansaitut vapaansa Netflixiä tuijottaen, viiniä juoden tai leväten. Mitenkään väheksymättä pyhien raskautta, taidan omaa mieliterveyttäni ajatellen suosiolla liittyä tähän jälkimmäiseen ryhmään.
Siinä missä monella on tänään yksi yö jouluun, minun seuraavaan oikeaan jouluuni on 366 yötä, ja siihen on tyytyminen.
Enpä minä kuitenkaan aio istua yksin kotona tonttulakki päässäni katsoen kaukaisuuteen, valtavia kyyneleitä itkien ja lapsen pehmokarhua syleillen. Tämähän on vain viikonloppu muiden joukossa. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Ehkä löydän oman joulurauhani rauhoittumalla sohvalle viinilasi toisessa kädessä tosi-tv:tä katsellen.
Ja ehkä löydän itsestäni sen verran joulun henkeä, että voin vapaalla kädellä rohmuta rasiallisen konvehteja – tai parikin. Mitäpä sitä ei joulufiiliksensä eteen tekisi.
Rauhallista joulua kaikille!
Kirjoittaja on alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja, jonka mielestä elämää on myös lapsikuplan ulkopuolella.