Kolumni: Olen yksinhuoltajaisä – silti läheisenpäivä on minusta oikeasti hyvä idea

Joulusesonkiin on vielä matkaa, mutta nyt on jo se aika vuodesta, kun kauppojen hyllyiltä on haettu kauluspaitoja, kirjoja ja aamutossuja. On kaupallinen juhlapäivä, jota pohjoismaiset kauppiaat aikanaan ehdottivat vietettävän ajankohtana, joka on vielä hiljainen ennen joulusesonkia. On isänpäivä.

Tänä vuonna parissa helsinkiläispäiväkodissa ei vietettykään isänpäivää, vaan läheisenpäivää. Uutinen herätti ihmisissä tunnekuohuja, ja etenkään kaikki isät eivät asiasta innostuneet. Mielestäni läheisenpäivä pitäisi kuitenkin ehdottomasti yleistää niin äitien- kuin isänpäivänkin tilalle. Ajatelkaa esimerkiksi niitä lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta tavata isää tai äitiä – tai toista vanhempaa ei yksinkertaisesti ole. Miltä sellaisen pienen ihmisen mielessä tuntuu, kun päiväkoti täyttyy toisten lasten isistä tai äideistä, jotka leikkivät lastensa kanssa kahvia juoden?

Olen vuosien saatossa viettänyt useita isänpäiväjuhlia päiväkodissa. Olen myös nähnyt niitä pieniä ihmisiä, jotka leikkivät yksin sillä aikaa, kun muiden lasten isät leikkivät ja naureskelevat lastensa kanssa. Se näky todella jää mieleen. Samalla, kun ajattelen tuota nurkassa yksin leikkivää lasta, en voi olla ajattelematta niitä isiä, joilla ei ole mahdollisuutta nähdä lastaan, tai sellaista mahdollisuutta ei jostain syystä edes anneta. Se on monelle isälle varmasti yhtä surullista ja tuskallista kuin sille yksin leikkivälle lapsellekin.

Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että olen kahden teini-ikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, sekä yhden esikouluikäisen lapsen etävanhempi. Helposti voisi siis olettaa, että nyt on päivä, jota olen odottanut innolla. Päivä, jolloin minä isänä olen tärkeä, lapset ovat askarrelleet minulle ja saamme puuhastella yhdessä. Näin ei kuitenkaan ole, enkä näe päivässä mitään muuta kuin kaupallisen juhlapäivän. Saan nimittäin viettää päivittäin aikaa vanhempien lasteni kanssa. Ja vaikka olen etävanhempi pienimmälle lapselleni – jota näen aivan liian harvoin, vain joka toinen viikonloppu –, puhumme lähes päivittäin videopuheluita. Niinpä minulle tämä sunnuntai on aivan tavallinen sunnuntai.

Mutta vaikka olenkin siinä onnellisessa asemassa, että saan olla ylpeästi isä, niin minä todella tiedän ja ymmärrän, miltä siitä yksinäisestä pienestä ihmisestä siellä nurkassa voi tuntua. Minullakin on isä, mutta emme ole nähneet tai jutelleet enää vuosiin. Isäni halusi aikoinaan aloittaa jotain alusta, jotain sellaista uutta, johon minä tai siskoni emme enää kuuluneet. Enää se ei herätä niin suuria tunteita, mutta tavallaan minäkin olen ollut se nurkassa yksin leikkivä lapsi.

Tänään sunnuntaina on isänpäivä, ja toivon todella, että tämä päivä joskus tulevaisuudessa muutettaisiin äitienpäivän ohella lopullisesti läheisenpäiväksi. Hyötyisiväthän kaupatkin laajemmin; saisi niitä kauluspaitoja ja kirjoja myytyä helposti vuodessa useammin ja enemmän.

Eniten toivon kuitenkin, että tänään mahdollisimman moni isä saa nauttia lapsensa rakkaudesta ja läheisyydestä, sekä tietenkin siitä omin käsin tuherretusta epämääräisestä kortista.

Hyvää lähei… siis isänpäivää kaikille isille.

Kirjoittaja on kahden teinin yksinhuoltajaisä ja yhden eskari-ikäisen lapsen etävanhempi, joka kasvoi isäksi vasta viime vuosina.