Ensin Lauri Tähkä, sitten Erin ja perässä Happoradio. Jonne Aaron seisoo ainoana artistina Särkänniemen kesäkauden päätösjuhlassa 3. syyskuuta.
Miten tässä näin kävi?
Särkänniemi on saanut vahvaa kritiikkiä delfiinien siirtoon liittyen ja monet huvipuiston toimia vastustavat tahot ovat ottaneet yhteyttä päätösjuhlan artisteihin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Artistit ajettiin tahtomattaan ottamaan kantaa. Jos esiinnyt, kannatat Särkänniemen tapaa kohdella eläimiä ja jos jätät esiintymättä, se tarkoittaa sitä, että otat keikan perumisella paheksuen kantaa huvipuiston toimiin.
Mitä jos et ole oikeasti kumpaakaan mieltä? Mitä jos et halua ottaa kantaa? Ei vaihtoehtoa. Pelisiirto on pakko tehdä.
Et voi millään esiintyä ilman julkista paheksuntaa, vaikka et olisikaan kummallakaan "puolella".
Esiintyjälle on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, oli hän lähtökohtaisesti mitä mieltä tahansa Särkänniemen toimintatavoista.
Mitä jää? Parempi perua keikka ja antaa pölyn laskeutua. Onko?
Jonne Aaron ilmaisi tekevänsä työnsä, koska on siihen sitoutunut. Samalla hän joutuu melkoisen myrskyn keskelle, koska sitoutuminen esitykseen tarkoittaa samalla Särkänniemen paheksuttujen toimintatapojen hyväksyntää.
Toisaalta Aaron saa myös tukea niiltä, joiden mielestä koko kohu Särkänniemen ympärillä on paisunut yli äyräiden.
Allekirjoittanut ei ota nyt kantaa Särkänniemen toimintatapoihin. Allekirjoittanut sen sijaan toteaa, että artistille tämän on pirullinen pyörremyrsky – halusit tai et.