Kommentti: Eput-elokuva huokuu lämpöä ja inhimillisyyttä – Eppu Normaalin juhlavuosi saa hienon huipennuksen

'Mua puri baarikärpänen, mut' miksi suremaan
Jo kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan
Alla konjamiinipullon onnellisten tähtien
On hyvä olo ollut mulla siitä lähtien'

Soiko Baarikärpänen nyt päässäsi? Hyvä.

Niin. Vuonna 1988 lauloin antaumuksella kavereiden kanssa hauskasti tuota Eppu Normaalin hittiä. Hauskan laulutuokiosta teki se seikka, että minä ja kaverini olimme seitsemänvuotiaita.

Olin kuullut kappaleen luultavasti Hittimittarissa tai Levyraadissa. Hihityttihän se. Tietysti. Lapset ovat lapsia.

Nyt, 28 vuotta myöhemmin, osaan tuon laulun sanat edelleen ulkoa vaikka en haluaisi. Syytän Eppu Normaalia.

Syytän Eppu Normaalia kuitenkin myös siitä, että se on osittain vastuussa duurimelankoliaa suosivaksi kehittyneestä musiikkimaustani.

Ja osittain myös laulutekstien tärkeyden muistamisesta. Martti Syrjä on nimittäin runoilijaäitinsä Kirsi Kunnaksen tavoin taitava kirjoittaja. Syrjän käyttämät riimit ja taitava sanoilla leikittely on kiehtonut jo lapsena.

Tuolloin, 1990-luvun lopulla, alle kymmenenvuotias minä kuunteli melko paljon kahta c-kasettia, joiden molempien artisti oli juurikin Eppu Normaali: vuonna 1988 julkaistua albumia Imperiumin vastaisku (kyllä, se kirottu Baarikärpänen löytyy tältä albumilta) ja vuonna 1985 julkaistua Kahdeksas ihme -pitkäsoittoa.

Baarikärpäsen mieleen pysyvästi sementoimisen lisäksi toinen Eppu Normaali -aiheinen syyte koskee melankolista laulukaksikkoa, jonka lauluista toinen, Näin kulutan aikaa, on Imperiumin vastaiskun toinen kappale, ja toinen, Vihreän joen rannalla (kauan sitten), on puolestaan mukana Kahdeksannella ihmeellä.

Toinen noista lauluista soi Eput-elokuvan alussa, toinen lopussa.

On sinänsä erikoista, että aina, kun kuulee nuo kappaleet, tuntuu lämpimältä ja hymyilyttää, vähän. Tuo sama lämmin olo kantoi läpi koko piakkoin ensi-iltansa saavan elokuvan.

Vuonna 1976 perustetun Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlavuosi huipentuu yhtyeen tarinan kertovaan Eput-dokumenttielokuvaan. Keskiössä ovat omalaatuiset Syrjän veljekset, Martti ja Pantse, mutta pääosassa on musiikki.

Kun juttelimme dokumentista Martti Syrjän, Juha Torvisen ja Pantse Syrjän kanssa elokuvan lehdistönäytöksen jälkeen, olimme kaikkien kanssa samaa mieltä kahdesta asiasta. 1) Eput-elokuva on draaman kaareltaan kuin draamaelokuva, vaikka siinä kerrotaan suomalaisen rock-yhtyeen tarina. 2) Eput-elokuva on kiinnostavaa katsottavaa, vaikka Eppu Normaali -nimeä ei olisi ikinä kuullutkaan.

Yhtyeen jäsenet tulevat lähelle katsojaa, sillä elokuvassa ei ole kertojaa, vaan koko tarina Syrjän veljesten lapsuudesta lähtien käydään läpi nimenomaan miesten itsensä kertomana.

Nyt jo lähes 60-vuotiaat miehet kertovat kameralle muistojaan, he katsovat suoraan kameraan. He puhuvat ikään kuin suoraan katsojalle, ja se tuo Eput-elokuvaan huomattavan määrän lämpöä. Kasvojen uurteet ja pieni harmaus hiuksissa näkyy, mutta niin sen pitääkin näkyä.

Ihmisiä ne rock-tähdetkin ovat.

Draaman kaareen taas sopivat yhtyeen uran tapahtumat: menestystä ja iloa on riittänyt, mutta välillä on ollut myös luomisen tuskaa ja ongelmia päihteidenkin kanssa. Elokuva liikkuu kahdella eri tasolla, yhtyeen historiaa kronologisesti alusta läpi käyden, sekä nykyhetkessä.

Rankatkin asiat, jotka tuovat tarinaan särmää ja säröä, käsitellään jotenkin lämpimän inhimillisesti: niistä kerrotaan suoraan silmiin tai kameraan katsoen. Ei mitään ylimääräisiä tehokeinoja, vaan kerrotaan asiat kuten ne ovat.

Vaikka Eppu Normaali ei ole ollut minulle ikinä tärkein yhtye kaikista, noiden muutamien kappaleiden tärkeyttä ei käy kiistäminen.

Se lämpö, minkä Vihreän joen rannalla (kauan sitten)- ja Näin kulutan aikaa -kappaleet aina niitä kuunnellessa saavat aikaan, se on läsnä myös Eput-elokuvassa.

---

Eput-elokuvan ensi-ilta on 2. joulukuuta 2016. Katso alla elokuvan traileri sekä MTV:n Eppu Normaali -aiheisia videoklippejä.