HJK:n päävalmentaja Toni Koskela on tehnyt kelpo työtä, mutta tiettyjen avainpelaajien kuormittaminen on syönyt syyskaudella yläkerran tehoja. Suomen mestaruus on silti yhä helsinkiläisjoukkueen käden ulottuvissa, kirjoittaa MTV Urheilun Timo Innanen.
Kirjoitin ennen liigakauden alkua ennakossani HJK:n olevan niukasti suurin ennakkosuosikki mestariksi Veikkausliigassa: paljolti juuri laajimman ja laadukkaimman pelaajamateriaalinsa vuoksi. Kun kyseessä on 27 ottelun "maraton", laatuvalmennuksen lisäksi pelaajien laadukkuus sanelee pitkässä juoksussa valtavan paljon. Ei sarjataulukko valehtele kauden jälkeen.
Se ei silti poistanut sitä tosiasiaa, että KuPS oli kokonaisuudessaan harjoituskauden yhtenäisin orkesteri – ja antoi jo siten oman myrskyvaroituksensa pahimmalle kilpailijalleen.
Molemmilla ryhmillä on ollut kauden aikana omat vaikeutensa. Simo Valakarin miehistöllä sarjan alussa, kun tärkeä laitapelaaja Saku Savolainen joutui polvivamman vuoksi sairastuvalle koko kaudeksi. Lisäksi ajoittain nohevasti keskikesällä taitojaan väläytellyt juonikas latvialaispelaaja Janis Ikaunieks on kärsinyt hämmentävän paljon pikkuvaivoista. Asiaa on ihmetelty seurassakin. Myös ykkösmaalivahti Otso Virtanen loukkasi polvensa tappiollisesta Haka-ottelussa ja palannee kentille aikaisintaan talvikaudella.
KuPSille maaliton tasapeli kotikentällä lauantaina Helsingin IFK:ta vastaan oli karmaiseva pettymys. Urku ei ollut kunnolla auki alusta lähtien, joten peliesitys jätti kotiyleisölle väistämättä kitkerän sivumaun. Pelaamisessa näkyi äärimmäisen tärkeällä hetkellä jopa yllättävää varovaisuutta.
Kompurointi avaa ainutlaatuisen sauman HJK:lle. Klubi ei varsinaisesti säkenöinyt eilen FC Interiä vastaan kotikentällään, mutta hetkittäin pelaamisen rakenne oli kuosissa ja etenkin hyökkäyspään murtautumisissa oli nyt ideaa sekä toisteisuutta – myös pidemmissä hyökkäyksissä.
Vaarallisimmillaan Koskelan suojatit olivat kuitenkin positiivisissa tilanteenvaihdoissa, kun varjojen mailla pidempään vaellelleen Filip Valencicin lisäksi Riku Riski ja David Browne pääsivät etenemään tempokuljetuksilla vaarallisesti vastustajan puolustuslinjaa kohti. HJK:n yläalueen pelaajat saivat hetkittäin aivan liikaa tilaa mellastaa suurimmilla vahvuuksillaan.
Koskelan miehistö näytti taas raikkaammalta, vaikka europelit tuovat oman lisärasituksen. Etenkin Valencic, Roope Riski ja keskialueen tärkeä pelintekijä Lucas Lingman ovat olleet kovan rasituksen alla jo pidemmän aikaa. Koskela on – osin ymmärrettävästikin – luottanut juuri kyseiseen avainkolmikkoonsa lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Raskas kuorma on kuitenkin syönyt armotta herrojen terävyyttä liigaotteluissa.
Rotaatio ei ole toiminut muutenkaan ideaalilla tavalla. Alkukaudesta ryhmään syntyi osin kahden kerroksen väkeä. Näytti siltä, että osa vaihtopelaajista ajautui melko nopeasti sivuraiteillle. Yksi ehkä kuvaavimmista esimerkeistä on keskikenttäpelaaja Sebastian Dahlström. 24-vuotias kelpo liigapelaaja ei ole onnistunut täyttämään paikkaansa ryhmässä.
Omat lukunsa ovat olleet myös kesken kauden mukaan tulleet Huuhkajien kapteeni Tim Sparv ja Puolan kentiltä saapunut Santeri Hostikka. Sparvin keskenkuntoisuus ja loukkaantumisherkkyys olivat toki tiedossa monien tiedossa, mutta silti HJK:n seurajohto ja Koskela uskoivat konkarin tuovan vielä lisäarvoa.
Hostikkaa puolestaan on ajettu sisään avausryhmitykseen ikään kuin kuin käärmettä pyssyyn. Kiire on ollut todella kova, vaikka laiturin peliesitykset ovat olleet kovin ponnettomia.
Allekirjoittanut kirjoitti ennen kauden alkua HJK:n maalivahtitilanteesta näin: "Muutamia kriittisiä kysymyksiä leijuu silti ilmassa: onko 23-vuotias Hugo Keto vihdoin valmis kantamaan ykkösmaalivahdin viitan? Epäilijöitä riittää."
Kedon vastuu on kasvanut ruotsalaismaalivahti Jakob Tånnanderin loukkaannuttua, mutta virheitä on sattunut liikaa. Seura teki rohkean ratkaisun lähtemällä nuorehkolla veskarikaksikolla tärkeään kauteen. Jo nyt on helppoa todeta, ettei ratkaisu ollut oikea.
HJK:n vaikean vaiheen aikana on ylipäätään spekuloitu paljon sillä, kenen syytä ovat kesken kauden tehdyt – ainakin osittain – epäonnistuneet pelaajarekrytoinnit. Valtaosa vierittää vastuun silmät kiiluen seuran urheilu- ja kehitysjohtajan Miika Takkulan piikkiin.
Silti on muistettava, että lähes poikkeuksetta päävalmentaja on seurassa aina se henkilö, joka viime kädessä päättää, löytyykö pelaajille käyttöä vai ei. Mikäli tilanne ei olisi HJK:ssa näin, voisi asiaa pitää hyvin huolestuttavana.