Iivo Niskasen kultahiihto Pyeongchangissa oli poikkeuksellinen suomalaissuoritus.
Niskasesta on huokunut olympiaviikkojen aikana käsittämätön itsevarmuus. Hän on tiennyt täysin omat kykynsä ja vireensä. Hänen ei ole tarvinnut huolehtia itsestään lainkaan, korkeintaan ulkopuolisista seikoista, kuten säästä ja suksien toimivuudesta.
Ladulla Niskanen oli tänään kuin palkkamurhaaja. Kylmä, julma ja äärimmäisen tehokas. Ensin hän osoitti ehkä jopa tavoilleen vastaisesti malttia ja pysytteli varjoissa vaanimassa uhrejaan.
Sitten Iivo lähti.
Mukaan pääsi vain ja ainoastaan Aleksei Poltoranin. Hetken näytti siltä, että Poltoranin pelaa täydellistä taktista peliä ja antaa Niskasen hiihtää itsensä puhki. Vaan katsokaapa tuloslistaa, Poltoranin katkesi aivan totaalisesti ja jäi Niskasesta yli viisi minuuttia. Niskanen nitisti Poltoraninin täysin.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Iivo Niskanen hiihti Suomen kultakantaan.
Suksienvaihto tuo kisaan oman raikkaan mausteensa ja Niskanen näki, että on aika virittää uusi ansa. Nuori venäläinen sai ottaa suomalaisen höyryjyrän kiinni, vain joutuakseen täydellisen tyrmäyksen kohteeksi. Aleksandr Bolshunov jäi täysin seisoville jaloille, kun Niskanen oli vaaninut hänen taustallaan ja otti kuristusotteen.
Niskanen teki jotain, mitä suomalaiselta urheilijalta ei nykypäivänä nähdä lähes koskaan. Hän oli oman lajinsa julmimmassa mittelössä se ainut peluri, joka ratkaisi koko kisan. Hän teki kaikki ne ratkaisut, jotka määrittivät kisan kulun sekä lopputuloksen. Hän tuli kisaan tietäen omat kykynsä, tietäen, että muut osaavat pelätä häntä. Eikä Niskanen antanut tämän kaiken tiedon tukahduttaa itseään, päinvastoin hän imi siitä lisää energiaa ja teki juuri sen, mitä tuli Pyeongchangiin tekemään: voitti 50 kilometrillä olympiakultaa.
Kisan jälkeen tunteilua ei nähty. Julma, kylmä ammattilainen oli tullut ja tehnyt työnsä; saavutti sen päämäärän, jonka oli itselleen asettanut.