Iivo Niskasesta huokunut kiukku tekee hänestä entistä vaarallisemman vastustajilleen, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Matti Nyrhinen Seefeldistä.
Näinhän Iivolle aina käy.
Mietitäänpä Niskasen historiaa arvokisoissa. Sotshissa vuonna 2014, uran toinen arvokisastartti oli 15 kilometrin perinteisen kisa väliaikalähdöllä. Tuolloin vastikään 22 vuotta täyttänyt Niskanen pamautti tuikituntemattomuudesta lähtönumerolla 13 kärkeen. Miehiä tuli ja meni, mutta Niskanen pysyi ykkösenä.
Sitten tulivat Dario Cologna ja Johan Olsson peräkkäin ja Niskanen pudotettiin pronssisijalle. Kunnes lopulta Daniel Rickardsson kiilasi suomalaisen edelle 0,2 sekunnin erolla. Niskasen mitali olisi ollut jättiyllätys ja sensaatio, mutta tuo kahden sekunnin kymmenyksen tappio korpesi. Niskasta ei kiinnostanut, että hän oli nuorena miehenä yllättänyt kaikki ja ollut niin lähellä. Niin armottoman lähellä. Hän oli vihainen.
Viisi päivää myöhemmin Niskanen latasi kaikkensa Sami Jauhojärven kanssa parisprinttiin ja dramaattisten vaiheiden jälkeen hän oli olympiavoittaja.
LUE MYÖS: Iivo Niskasen katastrofi johtui Suomen omasta miehestä – "Tämä käydään nyt sisäisesti läpi"
Sitten Lahteen. Parisprintin kulta oli Jauhojärven kanssa jälleen käsissä. Se odotti tarjottimella, mutta Niskanen ajoi Emil Iversenin päälle, kompuroi ja tuli pronssille. Pronssikaan ei heti pahemmin lämmittänyt, vaan Niskanen pyöri maalialueella myrskyn merkkinä. Kolme päivää myöhemmin Niskanen laittoi 15 kilometrin perinteisellä pystyyn sellaisen näytöksen, ettei kenelläkään ollut mitään asiaa. Hän oli maailmanmestari.
Vuosi eteenpäin, Pyeongchang. Niskanen teki yhdistelmäkisassa iskun, joka yllätti kaikki housut kintuissa. Hän porhalsi menemään kuin heikkopäinen, mutta myrsky ja yltiöpäinen meno veivät mehut. Niskanen hyytyi ja takaa tuli 18 miestä edelle vapaan osuudella.
Tällä kertaa hän oli vihainen ennen kaikkea itselleen. Ja kyllä vain, kun kisojen päätöspäivä koitti, Niskanen näytti, ettei hänen vetonsa jäänyt yhteen kisaan. Aurinko ihaili, kun suomalainen jätti muut kuin paikoilleen ja otti kuninkuusmatkan olympiavoiton.
Niskasella tuntuu siis olevan tapana se, että jotain pitää mennä pieleen, että kiukku kasvaa ja hän lyö muille luun kurkkuun. Ei hän välttämättä sitä tarvitse, mutta näin Iivolle aina käy.
Niskanen on äärimmäisen lujatahtoinen ja määrätietoinen. Hänelle kelpaa vain voitto. Hyvä suoritus eivät lämmitä. Niskasen poskilihakset kiristyvät ja nenänsieraimet laajenevat, jos hän ei saa, mitä kokee ansaitsevansa.
Niin kävi eilen Seefeldissä. Kukaan ei ole sellainen oraakkeli, joka osaa sanoa, mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi kaatunut. Niskasella on kuitenkin oikeus kokea niin, että ilman juottopaikan kömmähdystä hän olisi kanniskellut tänään kaulassaan mitalia. Hän tunsi kehossaan, että hän oli mitalikunnossa. Hän oli todella vihainen.
Tänään parisprintissä se on vastustajien kannalta huono asia.
Niskasen pari Ristomatti Hakola sanoi, että Niskanen on parhaimmillaan niin paha myrkyttäjä, että muilla jylläävät maitohapot reisissä. Nyt myrkkyyn on sekoitettu Niskasen pyhä viha, joka tekee siitä vielä kitkerämpää, vieläkin tehokkaampaa.
Vastustajat ovat kovia, sen tietää jokainen. Mutta kun Iivo Niskanen päättää, että hän lähtee ja jättää muut, kovinkin taipuu. Hakolan pitää ankkurina hoitaa loput.
Niskasella on myös sitä, mitä urheilussa tarvitaan. Voittamisen kulttuuria. Hän tietää miten voitetaan, ja hän tietää miten parisprintti voitetaan.