Kommentti: Isojen seksirikosuutisten varjossa istuu monta pientä, pelokasta tyttöä – millaisia vyyhtejä ja tapauksia on vielä paljastumatta?

Olen tehnyt tämän vuoden aikana vapaaehtoistöitä nuorten naisten ja tyttöjen keskuudessa, ja jutellut paljon 10-16-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Sen perusteella on selvää, ettei ole kovin helppoa olla teinityttö.

Ei se aina ollut sitä omassa nuoruudessanikaan, mutta nyt sosiaalisen median kanavat ja palvelut tekevät epäasiallisista lähestymisistä niin helppoa.

Törkeistä viesteistä ja lähestymisistä ovat kertoneet monet median haastattelemat tytöt – ne ovat arkipäivää. Niistä ei kuitenkaan kerrota vanhemmille, vaikka välit olisivat muuten hyvät. Pelätään vanhempien suuttumista, rangaistuksia itselle, sitä ettei pääse enää mihinkään tai sitä, että puhelin viedään.

Sitä, että asiasta tehdään liian iso numero. Sitä, että mukaan sotketaan lastensuojelu tai viranomaiset. Sitä, että joutuu syyllistetyksi. Naurunalaiseksi. 

Erityisen vaikeaa on olla oululainen tai helsinkiläinen tyttö, joka on ollut otsikoihin ja valtionjohdon puheisiin nousseiden tapausten uhrina. Uudet rikosilmoitukset nousevat heti isoihin otsikoihin ja pelko siitä, että omat teot ja itselle tapahtuneet asiat ovat pian koko kansan tiedossa.

Tämä pelko on sikäli turha, että media ei kerro yksilöiviä tietoja uhreista. 

Mutta niin voi käydä, että asiat ovat pian omien vanhempien ja oman koulun tiedossa – mikä monen nuoren mielestä pahin vaihtoehto. 

Oulun ja Helsingin tapausten yksityiskohtia ei ole kerrottu julkisuuteen, joten tarkkaa tietoa siitä, miten rikokset ovat tapahtuneet, ei tiedetä. Tiedetään, että uhrit ovat alaikäisiä tyttöjä, epäillyt pääasiassa täysi-ikäisiä ulkomaalaistaustaisia miehiä. 

Nuoria tyttöjä on etsitty sosiaalisessa mediassa, heidät on saatu jollain tavalla houkuteltua paikkoihin, joissa on tapahtunut vakavia, järkyttäviä, rikollisia tekoja.

Tapausten yhteydessä puhutaan törkeistä raiskauksista, mutta teot eivät vaikuta niin sanotuilta puskaraiskauksilta, joissa tuntematon ihminen hyökkää ennalta tuntemattoman uhrin kimppuun ja raiskaa.

Vallan ja vapauden tunne, jota lapsi on saattanut kokea itseään vanhempien ihmisten seurassa, onkin ollut jotain aivan muuta. Kehut, huomio, lahjat ja viestit ovat ehkä tuntuneet hyvältä, nyt kaikki kaduttaa ja itkettää. 

”En tajunnut, ettei se oikeasti välittänytkään…”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) muistutti Oulussa häntä tentanneille toimittajille, että Suomessa tapahtuu tilastojen mukaan useita alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia päivässä.

Niin, tilastojen mukaan. On kylmäävä ajatus edes pohtia sitä, kuinka monta tapausta näiden lisäksi jää ilmoittamatta. Millaisia vyyhtejä ja tapauksia on vielä paljastumatta? 

Ja ennen kaikkea: Kuinka moni tyttö tällä hetkellä tarvitsee apua? Moniko tietää olevansa rikoksen ja hyväksikäytön uhri, mutta pelkää tehdä ilmoitusta?

Pelkää vanhempien syyllistävää reaktiota, viranomaisten sotkemista asiaan ja siitä nousevaa oikeudenkäyntirumbaa. Pelkää maineensa menettämistä ja mediamylläkkää. Pelkää tekijää ja hänen kostoaan.

”Et kai sä vaan ole ollut niin tyhmä, että…”

Tilastojen yhteydessä muistutetaan aina, että suuri osa tapauksista jää joka vuosi ilmoittamatta. Raiskaustukikeskuksen mukaan seksuaalisen väkivallan tuomat syyllisyyden ja häpeän tunteet voivat herättää pelkoa ja viranomaisten suhtautuminen jännittää.

Näin ajattelee moni aikuinen nainen – saati nuori tyttö, ilman aiempaa elämänkokemusta ja keinoja tiedonhankintaan. Minne pitäisi edes ilmoittaa? Entä jos lähdin itse sen miehen matkaan?

”Emmä voi kertoa kenellekään…

Oulun ja Helsingin tapausten yhteydessä moni jutuista järkyttynyt lukija on kysynyt, miten tytöt ovat voineet lähteä mukaan ulkomaalaisten miesten tekoihin. 

Se ei ole oleellista. Se on kyllä asia, jota lukuisat hyväksikäytön uhreiksi joutuneet tytöt ja naiset miettivät omassa päässään ilman somekansan huutelua.

”Tää oli mun oma syy, miks mä olin niin tyhmä…”

On tärkeää selvittää, miten Oulun ja Helsingin kaltaisia tapauksia voitaisiin estää, ja mikä on mennyt yhteiskunnassa pieleen. Mutta yhtä tärkeää on luoda nyt sellainen ilmapiiri, jossa tytöt kokevat olevansa turvassa ja että he uskaltavat kertoa kokemuksistaan.

Ilman sitä ilmiön laajuus jää pimentoon ja käsittämättömän rankat kokemukset vain uhrien, lasten sisimpään. 

Kuten Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Sara Sarani sanoi joulukuun alussa MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa, Oulussa paljastuneet epäillyt törkeät lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat vain jäävuoren huippu.

Moni vanhempi kokee olevansa avuton ja hukassa. Tietoa oman lapsen menemisistä ei ole, tulee riitaa kun kysyy tai rajoittaa. Kännykkä ja sen sovellukset sekä sosiaalisen median maailma on niin tiivis osa nuoren elämää, ettei sen sisältöön ole vanhempana helppoa puuttua, vaikka asiantuntijat siihen kannustavatkin.

Jos yrität väkisin, kuilu lapsen ja vanhemman välillä syvenee. 

Epäilyt teoista, jotka ovat ehkä johtaneet vääriin valintoihin ja pahimmillaan lapseensa kohdistuneisiin rikoksiin herättävät ymmärrettävästi pelkoa ja vihaa.

Vanhempi ei ole kuitenkaan uhri, eikä myöskään somessa mouhoava ”mitä minä sanoin” -henkilö, eikä edes koko suomalainen yhteiskunta.

Uhri on lapsi, joka on joutunut tilanteeseen, jota ei ole enää kyennyt hallitsemaan.

Ja sinä tyttö, joka pelkäät, mutta tarvitset apua: Sinä olet lapsi, jolla on oikeus tehdä hölmöyksiä ja vääriä valintoja. Se toinen osapuoli on aikuinen, joka on tehnyt vakavan rikoksen.

*Kursiivilla olevat lauseet on poimittu erilaisista hyväksikäyttöön liittyvistä verkkokeskusteluista

Tarvitsetko apua? 

Rikosuhripäivystyksen verkkosivuilla painotetaan, että raiskaus ei koskaan ole uhrin syy. Mikään, mitä uhri on tehnyt tai sanonut, ei oikeuta vastentahtoista seksuaalista tekoa tai sen yritystä. 

Esimerkiksi yhdyntään tai suuseksiin pakottaminen ja sormen tai muun esineen toiseen väkisin työntäminen on seksuaalista väkivaltaa. 

Lisäksi lain mukaan on rangaistavaa tehdä kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. 

Tällaista kokenut henkilö voi ottaa yhteyttä esimerkiksi Tukinaisen maksuttomiin päivystysnumeroihin tai netin kautta, Rikosuhripäivystyksen Auttavasta puhelimesta tai Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta. Saat ottaa yhteyttä nimettömänä, ja tieto yhteydenotostasi on luottamuksellinen. 

Akuutissa tilanteessa on hyvä pitää mielessä seuraavat neuvot: 

* Älä peseydy, älä vaihda vaatteita

* Mene lääkäriin, vaikka näkyviä vammoja ei olisikaan ja kerro lääkärille, mitä on tapahtunut

* Ota yhteyttä poliisiin. Mene tekemään rikosilmoitus. Rikosilmoituksen voi tehdä missä tahansa poliisiasemalla. Myös poliisiasemalle voit ottaa mukaan ystävän tai tukihenkilön.

* Älä jää tapahtuneen kanssa yksin. Raiskaus tai raiskausyritys on järkyttävä tapahtuma, mutta siitä voi toipua. Kerro asiasta jollekin läheiselle ja luotettavalle ihmiselle.

* Muista, että läheisten lisäksi kannattaa jutella myös ammattiauttajalle.

* Lapseen kohdistunut seksuaalirikos tulee aina ilmoittaa poliisille.