Helsingin käräjäoikeuden keskiviikkona antama päätös on hämmentävää luettavaa. Kyse on siitä miten poliisihallinnossa ohitettiin tahallaan tai tietämättömyyttään salaisilla määräyksillä eduskunnan säätämä laki, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.
Oikeusjutussa oli kyse Helsingin poliisin tietolähteistä eli kansankielellä vasikoista ja niiden valvonnasta. Oikeus hylkäsi kaikkien syytteet epäselvien säännösten takia.
Poliisi ei kuitenkaan jutusta puhtaana selvinnyt. Yksi esimerkki on se miten eduskunnan edellyttämän valtakunnallisen tietolähderekisterin toteutuminen kesti poliisissa 13 vuotta.
Keskiviikkona annetun päätöksen perusteluissa oikeus pui sitä miten tietolähteiden rekisteröimisestä on säädetty ja millaisia määräyksiä niistä on annettu.
Laki voimaan 2005
Ennen vuotta 2005 poliisin tietolähteistä ei sanottu laissa mitään. Heinäkuussa 2005 tuli voimaan poliisilain muutos, jossa säädettiin tietolähteiden käytöstä ja niiden rekisteröinnistä. Pykälään kirjattiin: ”Tietolähdettä koskevat tiedot voidaan tallettaa henkilörekisteriin.”
Kuitenkin hallintovaliokunta tuolloin totesi, että rekisteröinti oli tarpeen valvonnan takia ja vain aivan poikkeuksellisesti tietolähde voitaisiin jättää rekisteröimättä. Samaan aikaan voimaantulleessa poliisin henkilötietolaissa puhuttiin tietojen tallettamisesta valtakunnalliseen tietolähderekisteriin.
Käräjäoikeus tuli nyt päätöksessään siihen tulokseen, että lain mukaan poliisin tietolähteet olisi pitänyt kirjata 20. heinäkuuta 2005 alkaen pysyvään tai tilapäiseen valtakunnalliseen rekisteriin.
Rekisteri olisi tarpeen valvonnan takia eli jälkikäteen sen avulla kyettäisiin selvittämään keneltä tietoa on saatu ja millaista se on ollut, jos syntyisi esimerkiksi epäilyjä poliisin ja tietolähteen liian läheisistä väleistä.
Tällaista rekisteriä poliisihallinnossa ei saatu aikaan. Oikeuden mukaan vuonna 2006 poliisijohdossa oli arvioitu, että valtakunnallinen tietolähderekisteri olisi valmiina 2007. Teknisten ongelmien takia näin ei käynyt.
Poliisilain muutoksessa sisäministeriölle annettiin valtuutus antaa asetuksella tarkempia säännöksiä tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta. Sellainen asetus annettiinkin, mutta vasta huhtikuussa 2008. Asetuksen mukaan tietolähteen käyttäminen oli kirjattava. Sen perustelumuistiossa todettiin pyrkimys valtakunnalliseen rekisteriin.
Ketä määräys koski?
Tietolähdetoiminnan sääntely piti saada kuntoon.
Niinpä heinäkuussa 2008 sisäministeriön poliisiosasto eli nykyinen poliisihallitus antoi Salpa 2008 -määräyksen, jossa oli yksityiskohtaiset ohjeet salaisen tiedonhankinnan järjestämisestä, käytöstä ja valvonnasta. Salpa juontuu sanoista salainen pakkokeino.
Tämä määräys oli aikanaan salassa pidettävä. Siinä todetaan mm. miten tietolähdetiedot piti kirjata, kuinka tietolähteitä oli käsiteltävä ja että tietolähteeksi hyväksytty henkilö tuli rekisteröidä.
Määräys on määräys, mutta ketä se koski?
Käräjäoikeus lausui siitä näin: ”SALPA 2008 -määräyksen mukaan JTT:n (järjestelmällisen tietolähdetoiminnan) järjestämisestä poliisin ylijohdon linjausten mukaisesti päättää poliisin ylijohdon määräämän poliisilaitoksen, keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö.”
Tästä sitten taitettiin peistä oikeudessa. Mitä tuolla oikein tarkoitettiin? Käräjäoikeus ohitti todistajien kertomukset ja päätyi tutkimaan määräyksen sanamuotoa.
”Käräjäoikeus tulkitsee määräyksen sanamuotoa siten, että määräys velvoittaa poliisilaitoksen päällikön päättämään JTT:n järjestämisestä ainoastaan, jos ylijohto on ensin antanut poliisilaitokselle sitä koskevan erillisen määräyksen.”
Eli poliisijohto antoi kolme vuotta lain voimaantulon jälkeen määräyksen tietolähdetoiminnasta, mutta se ei koskenutkaan ketään, jollei ylijohto antanut siitä erillistä määräystä. Eikä sellaisia annettu yhdellekään poliisilaitokselle.
Tosin muutamia kuukausia määräyksen antamisen jälkeen poliisiylijohtajaksi tullut Mikko Paatero oli oikeuden mukaan siinä käsityksessä, että määräys velvoitti myös tietolähdetoiminnan osalta jo sellaisenaan paikallisyksiköitä.
Käräjäoikeuden mukaan velvoittava määräys tuli vasta kun uudistettu Salpa 2013 tuli voimaan helmikuussa 2013.
Salissa kuultujen kertomusten mukaan määräystä pidettiin poliisihallinnossa eräänlaisena tavoitetilana. Resurssit olivat ongelma. Poliisilaitoksia oli 90 ja krp oli kouluttanut vain noin 60 poliisimiestä järjestelmälliseen tietolähdetoimintaan.
Laki oli siis tullut voimaan 2005, mutta poliisihallinnon salaisilla määräyksillä sen velvoittavuutta poliisilaitoksissa tosiasiassa lykättiin, vaikka edes poliisiylijohtaja ei tiennyt siitä.
Salpamääräyksessä oli edellytetty keskusrikospoliisia huolehtimaan tietolähdetoiminnan käsikirjasta, mutta sellaista ei ollut saatu aikaan. Sitä ei saatu aikaan myöskään Salpa2013-määräyksen voimassaoloaikana.
Rekisterin rahat muualle
Valtakunnallinen tietolähderekisteri pysyi tapetilla. Vuonna 2009 krp:lle annettiin tehtäväksi valmistella sellainen uudelle alustalle ja siihen osoitettiin 50000 euroa. Raha käytettiin kuitenkin telepakkokeinojen käsittelyjärjestelmän uudistamiseen.
Tämä rekisteri yritettiin kytkeä osaksi epäonnista Vitja-hanketta. Oikeuden mukaan rekisterin luomisessa oli ilmaantunut myös juridisia ongelmia.
Marraskuussa 2011 poliisihallinnon salaisen tiedonhankinnan seurantaryhmässä pohdittiin valtakunnallista rekisteriä ja myös alueellisia rekistereitä. Keskustelun jälkeen oli todettu, että pohdinta valtakunnallisesta rekisteristä oli toisarvoista, koska rekisteriä oli esitetty perustettavaksi 2005.
Käräjäoikeus huomautti tässä kohtaa, että valtakunnallisesta tietolähderekisteristä oli vuonna 2005 säädetty laissa.
Saman seurantaryhmän kokouksissa maaliskuussa 2012, kesäkuussa 2012 ja joulukuussa 2012 keskusteltiin valtakunnallisesta rekisteristä.
Tässä kohtaa käräjäoikeus toteaa: ”…seurantaryhmän jäsenet olivat sinänsä tietoisia PolHetilain kesällä 2005 voimaan tulleesta tietolähderekisteriä koskevasta määräyksestä, mutta rekisteriä ei silti saatu otettua käyttöön…”
Sen tarkemmin käräjäoikeus ei pohdi syytä viivästymiseen.
2013 Aarnio-vyyhti alkoi paljastua, mikä johti tähän oikeudenkäyntiin.
Loppujen lopuksi oikeudessa kuullun todistajan mukaan valtakunnallinen tietolähderekisteri otettiin käyttöön vasta kesällä 2018. Eli lain säätämisestä kului kolmetoista vuotta sen toteuttamiseen.
Huomattavaa on, että jutussa ei syytetty ketään siitä, että tällaista valtakunnallista rekisteriä ei saatu aikaan tai siitä, että järjestelmä ei ollut kunnossa.
Jutussa oli kyse siitä oliko valvonta järjestetty asianmukaisesti. Lopputulos oli aika lailla se, että valvontaa ei voitu järjestää, kun ei ollut velvoittavia määräyksiä tai rekisteriä, johon tietolähteiden tietoja olisi voinut tallettaa.