Leijonien superjuniori Patrik Laine oli voittanut tällä kaudella kaiken mahdollisen, mutta vasta tappion hetkellä mitattiin todellista luonnetta.
Finaalin päätyttyä Laine istahti jään pintaan ja tuijotti tyhjyyteen. Hän oli voittanut nuorten maailmanmestaruuden ja Suomen mestaruuden. Ulospäin on aina helppoa esiintyä, kun voittaa. Nyt hänet oli valittu MM-kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Mutta hän ei enää ollutkaan voittaja. Hän oli häviäjä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Seremonioiden jälkeen Laine olisi voinut kävellä lehdistön ohi sanomatta sanaakaan, eikä kukaan olisi ajatellut siitä mitään pahaa. Niin teki esimerkiksi Leo Komarov. Laine olisi voinut alkaa kiukutella, olihan hänellä ongelmatapauksen maine juniorivuosiltaan. Hän olisi voinut olla huono häviäjä niin monella tavalla.
Mutta sitä Laine ei ollut. 18-vuotias nuorukainen tuli reippaasti, mutta ääni väristen kommentoimaan loppuottelua ja koko turnausta. Hän antoi kunniaa Kanadalle ja sanoi olevansa ylpeä joka leijonasta.
Voi vihata häviämistä olematta huono häviäjä. Aivan kuten Laine.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.