Lauri Marjamäki teki kaikin puolin fiksusti valitessaan Sebastian Ahon ja Patrik Laineen World Cup -joukkueeseen.
Patrik Laineella on vyöllään nolla NHL-ottelua. Hän on yhä kokematon miesten peleissä. MM-kisoissa nuorukaiselle sattui useita pahoja kiekonmenetyksiä. Hän ei tehnyt isoja maita vastaan yhtään maalia ja pelasi ajoittain suorastaan heikosti.
Laineen pelissä on muitakin heikkouksia, ja hänellä on kapeassa pohjoisamerikkalaisessa kaukalossa huomattavasti vähemmän aikaa viritellä pyssyään. Kiekon uhkarohkeaan kuskailuun ei ole varaa Sidney Crosbyn tai Jevgeni Malkinin kaltaisia pelaajia vastaan.
Nämä ovat argumentteja, joiden perusteella Laineen olisi voinut jättää pois Leijonien World Cup -joukkueesta. Mutta Lauri Marjamäki päätti toisin. Ja hyvä niin.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lopulta kaikki tiivistyy siihen, että Suomella ei ole korvata Lainetta paremmalla saman roolin pelaajalla. Eli ahnaalla maalipyssyllä ja ylivoimahailla. Tuomo Ruutu? Ei. Juhamatti Aaltonen? Ei. Teemu Pulkkinen? Ei. Ja niin edelleen.
Jokisen haamu kummitteli
Samalla Marjamäki välttää Jukka Jalosen kohtalon, joka jätti valitsematta Jussi Jokisen Vancouverin olympialaisiin. Tilanne oli tyystin erilainen kuin nyt, sillä Jokinen oli jo tuolloin marinoitunut NHL-mies.
Jos Marjamäki olisi jättänyt Laineen valitsematta, olisi lopputulos kuitenkin ollut sama: valtava julkinen vellonta, joka häiritsee joukkueen keskittymistä oleelliseen. Leijonat on enemmän koko Suomen juttu kuin pitkään aikaan ja suosikkipojasta ei ole epäselvyyttä.
Lauri Marjamäki.
Maajoukkuetta ei valita älämölön perusteella, mutta Laineen mukaan ottamisella Marjamäki välttää kansa raivostui -otsikot ja negatiivisen ilmapiirin.
Jääkiekkotietokone Sebastian Aho
Tämä ei tietenkään ole päätöksen tärkein peruste. Kyseessä on poikkeuksellinen voittajatyyppi, joka pystyy loihtimaan tekopaikkoja tyhjästä. Venäjä-välierän syöttö 2–1 maaliin Jussi Jokiselle on tästä erinomainen esimerkki. Puolen vuoden päästä Laine on vielä parempi kuin nyt.
Ahon valinnasta World Cupiin ei tarvitse kantaa mitään huolta.
Neuvostoliiton Punakoneen keskushyökkääjään Igor Larionoviin verrattu Aho on nuori kiekkoprofessori, joka pelaa 18-vuotiaaksi hämmentävän järkevästi. Hän oli MM-kisojen välierässä ja finaalissa Suomen paras hyökkääjä Mikael Granlundin ohella.
Kuten kiekkovaikuttaja Göran Stubb sanoi jo ennen MM-kisoja, on Aho maajoukkueen aivot moneksi vuodeksi eteenpäin.