Kommentti: Putin, sinun siirtosi – ole hyvä, nauti katastrofista

Putin Zelenskyi Trump
Trumpin valtaannousu on tehnyt Putinin työstä helppoa, kirjoittaa Jouko Luhtala.AFP / Lehtikuva / AOP
Julkaistu 02.03.2025 05:00
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Venäjä on sijoittanut pitkään valheisiin, vaalivaikuttamiseen ja sotimiseen. Nyt se näyttää keräävän voitot tililleen, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.

Venäjän presidentti Vladimir Putin oli kuin yksiavioisen parisuhteen kolmas osapuoli Yhdysvaltojen ja Ukrainan presidenttien Donald Trumpin ja Volodymyr Zelenskyin riidellessä.

Joka kerta kun Venäjä tai Putin mainittiin, tunnelma kiristyi. 

Näin siis jo ennen kameroiden kuvaamaa loppuhuipennusta, jonka aikana kukaan ei tuntunut hallitsevan sen enempää hermojaan kuin tilannettakaan.

Sellaista olisi hauska seurata, jos panokset eivät olisi niin suuret.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

10:32imgNäin kaikki alkoi: Katso koko riitatilanne Valkoisessa talossa.

Venäjä on Trumpin presidenttikauden aikana – jota on muuten kulunut vasta puolitoista kuukautta – saanut valtavasti aikaan hirvittävän vähällä.

Kyllä, Putin ja Trump kävivät puhelinkeskustelun.

Kyllä, Venäjän ja Yhdysvaltojen ulkoministerit tapasivat Saudi-Arabiassa.

Mutta ei, Venäjä ei ole viime aikoina tehnyt jotain poikkeuksellisen väkevää tai erilaista edistäkseen asemaansa.

Vetovastuun on ottanut Trumpin Yhdysvallat, joka on piiskannut ja haukkunut Ukrainaa ja Eurooppaa ennennäkemättömällä tavalla.

Kremlin on käytännössä tarvinnut vain olla pääosin hiljaa ja odottaa.

Sattumaa tämä ei toki ole.

Venäjä on sijoittanut pitkään ja kärsivällisesti valheisiin, vaalivaikuttamiseen ja sotimiseen. Nyt se näyttää keräävän voitot tililleen. 

"Kukaan ei nauti tästä enempää kuin Putin", totesi tutkimusinstituutti Center for European Policy Analysisin johtaja Alina Polyakova yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalille.

Polyakova olettaa venäläisten toimivan nyt nopeasti, kun tunteet käyvät vielä kuumina. Kremlin tavoitteen hän uskoo olevan "Ukrainan antautuminen".

Antautuminen on paljon vaadittu, mutta vähään Venäjä ei tyydy.

Kremlin tilanne on hävyttömän hyvä, paljon parempi kuin rintamalinjan sijainnin ja raskaiden tappioiden perusteella voisi kuvitella.

Valkoinen talo näyttää valinneen puolensa, sanoo Pentagonissa korkea-arvoisissa tehtävissä työskennellyt Celeste Wallander yhdysvaltalaislehti Washington Postille.

Tuo puoli on Putinin Venäjä.

Jotain kertoo se, että Venäjä tyrmäsi uudelleen Nato-maiden joukkojen sijoittamisen Ukrainaan sen jälkeen, kun Trump oli jo sanonut Putinin näihin kyllä suostuvan.

Tällä ei ollut käytännössä mitään vaikutusta Yhdysvaltojen hallinnon Venäjä-myönteisyyteen.

Täysin neutraali rauhanvälittäjä Trumpin Yhdysvallat ei ole ollut missään vaiheessa. 

Yhdysvallat ei neuvottele Ukrainan tai lännen, vaan itsensä puolesta. Se haluaa lopun kalliille aseavulle.

Läntinen maailmanjärjestys, jonka suurin luoja, veturi ja hyötyjä Yhdysvallat on vuosikymmeniä ollut, on nyt vähintään pidennetyllä aikalisällä.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes totesi jo helmikuussa Naton ja lännen olevan "mennyttä".

Tylsästi tosin voisi sanoa, ettei perjantaina tapahtunut mitään uutta.

Trump on toistuvasti osoittanut, että hän on valmis neuvottelemaan Ukrainasta Ukrainan ohi, ja korostetusti ymmärtää Venäjän näkökantoja.

Kaikki Yhdysvaltojen julkinen diplomatia on tapahtunut ensin Venäjän, vasta sitten Ukrainan kanssa.

Poikkeuksena presidenttien tapaamisjärjestys. Trump tapasi Zelenskyin ennen Putinia. Kaikki tietävät, miten hienosti se sujui.

Lue myös: Kommentti: Zelenskyi epäonnistui täydellisesti – ja se voi johtaa Putinin painajaiseen

Tämä ei tarkoita, etteikö Valkoisen talon farssilla olisi ollut merkitystä. Totta kai oli.

Ukraina on nyt vaikeammassa ja Venäjä paremmassa asemassa kuin aikaisemmin. 

Tilanne ei kuitenkaan keikahtanut päälaelleen Zelenskyin ja Trumpin tapaamisessa. 

Käännös tapahtui jo aikaisemmin, viimeistään helmikuun puolivälin turvallisuuskokousviikolla.

Vaikka katseet ovat, ymmärrettävästi, Ukrainassa, on Yhdysvaltojen politiikan radikaalissa muutoksessa kyse yhtä valtiota suuremmasta asiasta.

Trump on palauttamassa Yhdysvallat eristäytymispolitiikkaan, jota maa yhdessä muodossa noudatti viimeksi maailmansotien välillä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Yhdysvallat on omatoimisesti romuttamassa luomansa maailmanjärjestyksen.

Perjantaina tätä alasajoa näytettiin suomalaisittain parhaaseen katseluaikaan suorana lähetyksenä.

Vladimir Vladimirovitsh Putin, nyt on sinun siirtosi vuoro.

Ole hyvä, tämä läntisen maailmanjärjestyksen kokema katastrofi, jota myös Yhdysvaltojen hallinnoksi kutsutaan, on tehnyt työstäsi helppoa.

Tuoreimmat aiheesta

Maailmanpolitiikka