Kommentti: SJK on tullut jäädäkseen

31751518
SJK-luotsi Simo Valakari juhli mestaruuspystin kanssa. Str / Lehtikuva
Julkaistu 19.02.2016 20:01
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

Seinäjoen uuden jalkapallostadionin nimeksi tulee OmaSp Stadion. SJK:n tuleva kotimiljöö on merkittävä asia seuran tulevaisuuden kannalta.

Olosuhteet. Olosuhteet. Olosuhteet. Niistä on jauhettu suomalaisessa jalkapallossa jo vuosien ajan. Kyllästymiseenkin saakka. Mutta ei syyttä, eikä suotta. Otetaanpa tuoreehko esimerkki. Oliko sattumaa, että Rovaniemen Palloseuran nousu viime kautena eri sektoreilla tapahtui osittain uusitun pääkatsomon ja kohentuneiden olosuhteiden myötä? Uusi uskottava, jylhä pääkatsomo ja uudet hienot VIP-tilat nostivat osaltaan - lopulta hienosti hopealle sijoittuneiden sinipaitojen - yleisökeskiarvoa ja vankistivat perinteikkään seuran asemaa paikallisten silmissä. Ja samalla koko suomalaisen futisyhteisön.

Tänään hallitseva Suomen mestari puolestaan tiedotti uuden stadionin nimensä. Paikallisen yrityksen tulo pääyhteistyökumppaniksi kertoo paljon SJK:n merkityksestä paikallisesti. Seuralla on vetovoimaa Pohjanmaalla. SJK on tullut jäädäkseen kotimaiselle jalkapallokartalle.

On koko suomalaisen jalkapallon etu, että seurat panostavat vahvasti olosuhteidensa kehittämiseen. Se kielii pitkäjänteisyydestä ja tavoitteellisuudesta. Toimintaa on kehitettävä joka sektorilla. Satsaukset kiillottavat koko lajin imagoa Suomessa - ja takaavat, että ihmiset viihtyvät paremmin otteluissa. Tuote on samalla kertaheitolla uskottavampi. "Futis on parasta paikan päällä" on vanha iskulause, joka pitää paikkansa. Silti heille pitää tarjota muutakin kuin vain pelkkää futista. 

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga