Tunteet kuuluvat keskeisenä osana urheiluun, sen seuraamiseen ja fanitoimintaan. On siis luonnollista, että tunteet myös kuohahtavat välillä niin kentällä kuin katsomossa. Tapahtuu myös yksittäisiä ylilyöntejä, mutta nekin kuuluvat urheiluun.
On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi äänekkäiden kannattajajoukkojen pitää värittää omaa sanomaansa härskeillä kirosanoilla. Olen kiinnittänyt asiaan huomiota jo vuosia, lähinnä jalkapallo-otteluissa, ja törmäsin tähän taas lauantaisessa EM-karsintaottelussa Suomen ja Unkarin välillä. Katsoin peliä television välityksellä kotisohvalta, mutta Olympiastadionin Pohjoiskaarteessa olleiden Huuhkajat-fanien sanoma tuli selväksi minullekin: Palloliitto, haistakaa v***u!
Ymmärrän, tämä kritiikki kuulostaa kukkahattutätien löpinältä. Olihan faneilla nyt ammuksia joilla tulittaa: Huuhkajien "kaikkien aikojen mahdollisuus" valui viimeistään hukkaan Unkari-tappion myötä ja päävalmentaja Mixu Paatelaisen joulukuusi ei ole kukoistanut. Osansa sai myös Palloliiton johdossa oleva Pertti Alaja, joka ei ole tehnyt mitään Paatelaisen erottamisen eteen.
Mutta eikö kaiken tämän kritiikin, koski se sitten vastustajia tai omia, voisi tuoda esille myös hieman rakentavammalla tavalla? Tavalla, jota vanhempien ei tarvitse selitellä kouluikäisille tai vielä nuoremmille lapsilleen? Tämäkin voi olla nimittäin yksi syy, miksi perheet päättävät jättää jalkapallo-ottelun väliin, vaikka kyseessä olisi Suomen karsintaurakan kannalta ratkaiseva kamppailu ja kesäinen aurinko lämmittää Olympiastadionin katsomoita.
Olen ehdottomasti tunteikkaan katsomokulttuurin suuri kannattaja ja pyrin olemaan aktiivisesti osa sitä aina hallille tai stadionille mennessäni, mutta v***u ei mielestäni siellä kollektiivisesti saisi kuulua.