Helmikuun alussa Emma-gaalassa Olli Lindholm oli iloinen, puhkui intoa ja hehkutti Yön tulevia suunnitelmia, muistelee MTV Uutisten toimittaja Visa Högmander.
”Olen käynyt Porin kaupunginjohtajan juttusilla ja olemme lyöneet kättä päälle siitä, että elokuussa 2021 on ainakin tahtotila siihen, että Kirjurinluodolla järjestetään Yön 40-vuotisjuhlakonsertti ja Porin kaupunki on siinä mukana.”
Näin Olli Lindholm kertoi minulle haastatellessani häntä helsinkiläisessä hotellissa syyskuussa 2018.
LUE MYÖS: Olli Lindholm menehtyi sairaskohtaukseen – manageri: "Hänet kiidätettiin viime yönä sairaalaan"
Lindholm puhui avoimesti terveydentilastaan ja kunnostaan, innostaan treenaamiseen, Eveliina-rakkaastaan sekä asumisesta tyttärensä kanssa.
Laulaja vaikutti olevan täysin sinut asioiden kanssa. Jopa tuolloin käynnissä olleen oikeusprosessin kanssa: Yöstä potkut saaneet Daffy Terävä ja Jay Lewis yrittivät saada Lindholmilta oikeusteitse korvauksia menetetyistä keikkatuloista.
Olli Lindholm vaikutti onnelliselta.
Tuon pitkäksi venyneen haastattelutuokion jälkeen tapasin laulajan seuraavan kerran kahdeksan päivää sitten. Haastattelin Lindholmia Helsingin Hartwall-areenalla Emma-gaalan punaisella matolla.
Hän hymyili ja naureskeli hyväntuulisena. Lindholm oli hyvällä tuulella ja vaikutti täysin terveeltä. Hän intoili edelleen Yön 40-vuotisjuhlakonserttisuunnitelmista vuodelle 2021.
Nyt Olli Lindholm on kuollut.
Juhlakonserttia ei ehditty toteuttaa. Viimeisetkin sotakirveet niin Daffy Terävän, Jay Lewisin kuin Jussi Hakulisenkin kanssa on nyt viimeistään haudattu.
Yön musiikki jatkaa kuitenkin elämäänsä. Kun opettelin teini-ikäisenä soittamaan kitaraa, yksi opettelemistani kappaleista oli Yön Ihmisen poika. Kappaleen sanoittaja Juice Leskinen kuoli jo vuosia sitten, nyt on kuollut myös kappaleen laulaja. Osaan tuon laulun ulkoa edelleen – kuten myös monia muita Yön kappaleita.
Yksi suomirockin iso ääni Martti Syrjän, Neumannin ja muiden 1980-luvulla isoon suosioon nousseiden nokkamiesten rinnalta on nyt poissa.
Lepää rauhassa.