Yhdysvalloissa äärioikeistolaiseen ryhmittymään kuuluva 49-vuotias mies on tuomittu seitsemäksi vuodeksi vankilaan loppiaisen kongressihyökkäyksestä viime vuonna, kertovat oikeuslähteet.
Tuomio on toistaiseksi pisin kongressihyökkäyksestä annettu.
Texas Three Percenters -ryhmään kuuluva mies todettiin jo maaliskuussa syylliseksi muun muassa aseen tuomisesta kongressiin sekä kongressin toiminnan estämisestä.
Mies oli myös uhkaillut poikaansa ja tytärtään väkivallalla, jos nämä ilmiantaisivat hänet viranomaisille. Tästä huolimatta poika meni poliisin puheille ja todisti myöhemmin isäänsä vastaan oikeudessa.
Syyttäjien esittämiin todisteihin kuului muun muassa miehen lähettämiä tekstiviestejä, joissa hän uhosi kiskovansa lainsäätäjiä hiuksista ulos kongressirakennuksesta.
Lue lisää: Kongressiin tunkeutumisesta uusia syytteitä ja pidätyksiä – Yhdysvalloissa pohditaan yhä, miten mellakointi oli mahdollista
Miehellä oli päällään luotiliivit ja päässään kypärä, kun hän tunkeutui rakennukseen. Hän oli aseistautunut järeällä, 40-kalipeerisella käsiaseella.
Yli 850 ihmistä otettiin kiinni kongressin mellakan vuoksi, ja syyteitä on saanut pitkälti yli 300.
Viisi ihmistä sai surmansa ja toista sataa poliisia loukkaantui, kun sadat ex-presidentti Donald Trumpin kannattajat hyökkäsivät kongressiin.