Konkarikyttä nappasi raskaasti aseistettua murhaepäiltyä niskasta kiinni – seurasi yllättävä kysymys

1:19img
Mitä ihmettä Vantaalla tapahtui? Konkarikyttä selittää yläpuolella.
Julkaistu 10.11.2023 10:19
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Toimittajan kuva

Pekka Lehtinen

pekka.lehtinen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Urallaan miltei kaiken kokenut, Helsingin poliisin eläköitynyt rikoskomisario Pekka "Konkarikyttä" Seppälä kertoo, kuinka murhasta epäilyn kiinniotto Vantaalla sai yllättävän käänteen. 

Konkarikyttä muistaa, että henkilön liikkeitä oli kartoitettu jo pitkään. Kun tämän asunto saatiin paikannettua ja epäilty poistui kodistaan, oli poliisien aika toimia.

Paljastui, että epäilty kantoi mukanaan kahta ladattua käsiasetta. Hän myös kysyi Seppälältä yllättävän kysymyksen. Minkä, se selviää oheiselta videolta!

Lue myös: Stockmannilta vietiin puolen miljoonan arvoinen soopeliturkki – Konkarikyttä sai tuntomerkit, joista ei voinut erehtyä

Konkarikyttä: Joukkotuho Eduskuntatalolla oli napinpainalluksen päässä vuonna 1997 – "Soitin vaimolle rakastavani häntä"

Konkarikytän uskomaton keikka: Löysi eteisen kaapista pankkirosvon sikiöasennosta

Rikospaikka MTV3-kanavalla keskiviikkoisin 22.35. Katso jaksot kokonaisuudessaan MTV Katsomosta.

Tuoreimmat aiheesta

Konkarikyttä