Eläköinyt rikoskomisario Pekka "Konkarikyttä" Seppälä kertoo, miten Stockmannilta varastettu todellinen luksusturkki saatiin takaisin varkaan kynsistä.
500 000 markkaa.
Sen hintainen oli ylellinen soopeliturkki, joka lähti yllättäen varkaiden mukaan Stockmannilta 1980-luvulla.
Asiaa selvittänyt Konkarikyttä kertoo, että teosta epäiltiin kahta ulkomaalaista naista ja yhtä miestä.
– Toisen naisen erityiseksi tuntomerkeiksi ilmoitettiin, että hän on niin sanottu "hevosnaama". Pitkät kapeat kasvot ja isot etuhampaat, Pekka Seppälä muistelee.
Mutta miten soopeliturkki saatiin lopulta takaisin omistajalle? Katso Konkarikyttä yläpuolelta löytyvältä videolta.