Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas tekivät sunnuntaina kunnioitettavat urotyöt saadessaan rikkinäisen renkaan kestämään läpi Silverstonen radan ja välttäessään näin keskeytyksen.
Hamiltonin vasen eturengas hajosi kilpailun viimeisellä kierroksella radan kuudenteen mutkaan johtavalla Wellington-suoralla, mutta tästä huolimatta britti onnistui ylittämään maalilinjan ensimmäisenä. Renkaan hajotessa Hamilton johti toisena ollutta Red Bullin Max Verstappenia 34 sekunnilla, ja maalissa kaksikon ero oli hieman alle kuusi sekuntia.
Verstappen oli pudonnut yli puolen minuutin päähän Hamiltonista käytyään kolmanneksi viimeisen kierroksen jälkeen varikolla tekemässä niin sanotusti ilmaisen varikkopysähdyksen, kun Bottas oli jo kärsinyt oman rengasrikkonsa. Tämän jälkeen Verstappen kellotti uusilla pehmeillä renkailla kilpailun nopeimman kierrosajan.
– Kokemus opettaa ja tuo sinnikkyyttä sekä selviytyimskykyä. Kun näkee, että rengas on hajonnut, täytyy olla varovainen, ettei se hajoa kokonaan, koska sen jälkeen autoa ei saa enää vietyä mutkista läpi. Hän löysi riittävän tasapainon sen välillä, että oli riittävän nopea mutta piti myös huolen siitä, ettei rengas hajoa lopullisesti, Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kehui Hamiltonia kilpailun jälkeen.
Konkaritoimittaja Richard Williams jakoi maanantaina Twitter-tilillään kunnioitusta herättävän analyysin Hamiltonin viimeisestä kierroksesta.
– Sain tilastoja Mercedekseltä, jotka osoittavat, että Lewisin rengas hajosi, kun viimeisestä kierroksesta oli ajettu kaksi kilometriä. Jäljelle jääneiden 3,8 kilometrin aikana hän oli 22 sekuntia hitaampi kuin edellisellä kierroksella. Näihin 3,8 kilometriin mahtui kaksi huippunopeaa mutkaa: Copse (mutka 9/18) ja Stowe (15/18), Williams kirjoittaa.
– Hamiltonin nopeus Copse-mutkassa oli 51. kierroksella 236 kilometriä tunnissa ja 52. kierroksella 141 kilometriä tunnissa. Stowessa vastaavat lukemat olivat 190 ja 133. Hänen nopeutensa näiden mutkien välissä sijaitsevalla Hangar-suoralla oli noin 230 kilomteriä tunnissa. Tästä huolimatta rengas pysyi riittävän hyvin vanteella, että hän pääsi maaliin asti.
– Tällainen yhdistelmä tuntumaa ja taitoa, jota näissä olosuhteissa vaadittiin maalilinjalle pääsemiseen noissa nopeuksissa, ansaitsee osakseen korkeimman tason ihailua. Voi vain kuvitella, että yksikin ylimäärinen kilo sivuttaisvoimaa olisi pilannut kaiken. Jos minulta kysytään, tämä oli yksi upea hetki F1-historiassa.
Williams lisäsi vielä, että Copse- ja Stowe-mutkissa suurin rasitus kohdistuu juuri hajonneeseen vasempaan eturenkaaseen.
Molemmat Mersut yhtä nopeita
Voittoon ajaneen Hamiltonin suoritus on kerännyt kilpailun jälkeen suurimmat otsikot – ymmärrettävästi – mutta Bottas teki kahta kierrosta aiemmin vähintään yhtä ansiokkaan tempun.
Sitä ei vain mielletä sellaiseksi – ymmärrettävästi – koska Bottas putosi lopputuloksissa 11:nneksi. Olosuhteiden pakosta.
Bottaksen vasen eturengas hajosi kolmanneksi viimeisen kierroksen alkaessa, kun hän oli kilpailussa toisella sijalla. Bottas ei kuitenkaan ollut yhtä onnekkaassa asemassa kuin Hamilton, sillä kolmantena ollut Verstappen oli tuossa vaiheessa vain kuuden sekunnin päässä ja seuraavina olleet kuljettajat Charles Leclercin johdolla reilun 20 sekunnin päässä.
Kun Bottaksen oli vielä käytävä varikolla, hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä hyvillä sijaluvuilla.
Williamsin edellä kertomat huomiot Hamiltonista voi kuitenkin siirtää sellaisinaan myös Bottakseen. Mercedes-kaksikon autoihin kiinnitetyistä on board -kameroista ilmenee, että Hamilton ja Bottas kiersivät radan rikkinäisellä renkaalla ajaessaan täsmälleen samaa vauhtia.
Molemmat saavuttivat myös tavoitteensa: Hamilton pääsi ruutulipulle, Bottas varikolle.