Konsulttiyhtiö kaavaillusta mediatuesta: "Perusteltu huoltovarmuuden ja laadun näkökulmasta" – suorat tuet eivät kuitenkaan riitä

Suomen lippu ja kolikoita.
Konsulttiyhtiö Forefrontin laatiman raportin mukaan mediatukea tulisi tarkastella tiedonvälityksen laadun, kattavuuden ja monimuotoisuuden näkökulmasta.All Over Press
Julkaistu 03.08.2022 14:49

MTV UUTISET – STT

Liikenne- ja viestintäministeriön julkaiseman raportin mukaan suoran mediatuen käyttöönottoa on vaikea suositella elinkeinopoliittisilla kriteereillä.

Konsulttiyhtiö Forefrontin laatiman raportin mukaan mediatukea tulisi tarkastella tiedonvälityksen laadun, kattavuuden ja monimuotoisuuden näkökulmasta.

Raportti nostaa erikseen esille myös tiedon huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden merkityksen erityisesti epävakaan kansainvälisen poliittisen tilanteen aikana.

Viime vuonna ministeriön johtama mediatukityöryhmä ehdotti, että uutis- ja ajankohtaissisältöjä tarjoaville tiedotusvälineille alettaan myöntää pysyviä tukia.

Ministeriön toimeksiannosta asiaa tarkastellut Forefront toteaa nyt, että sopiva tukisumma voisi olla 30–35 miljoonaa euroa, jos muissa Pohjoismaissa jaetut tuet suhteutettaisiin Suomeen.

Sen mukaan suorat tuet eivät kuitenkaan riittäisi kääntämään media-alan rakennemuutosta, jonka vuoksi alan liikevaihto ja työllisyys ovat laskeneet.

Tuet riittäisivät korkeintaan jarruttamaan muutoksen nopeutta ja ylläpitämään pienten mediatoimijoiden elinvoimaisuutta, mutta eivät kääntämään ilmiötä kokonaan.

Tuoreen raportin mukaan mediatuen tavoitteet tulisi määritellä selkeämmin haluttujen konkreettisten vaikutusten kautta.

Tavoitteet siis pitäisi valita esimerkiksi tiedonvälityksen määrän ja laadun, yleisömäärän tai alueellisen kattavuuden tai alan kannattavuuden ja työllisyyden tukemisen näkökulmasta.

Edes alv-ale ei innosta yhtiötä

Arviointi kohdistui mediatukityöryhmän raportissa esitettyihin kolmeen mediatuen malliin. Niistä toimitukselliseen työhön suunnattu tuotantotuki voisi edistää alan työllisyyttä mutta haitata sen uudistumista.

Toimintaa kehittävän tai uuden tiedotusvälineen perustamiseen tarkoitetun kehittämistuen vaikutukset puolestaan olisivat epävarmoja ja syntyisivät vasta pitkän ajan kuluessa.

Yhteisömedioiden tuen hyöty jäisi lähinnä sosiaalisiin hyötyihin.

Raportti suhtautuu nihkeästi myös alan arvonlisäverokannan alentamiseen epäsuorana tukena.

Se olisi tasapuolinen ja hallinnollisesti kevyt, mutta ei korjaisi ongelmaa sisältöjen tuottamisessa ja voisi vuotaa sisällöntuotannon ohi normaaleihin liiketoiminnan kuluihin.

Raportin mukaan hyvä tuki kannustaa positiiviseen rakennemuutokseen ja kohdistuu ensi sijassa toimitukselliseen sisältöön.

Ministeriö kertoo ottavansa raportin tiedoksi ja hyödyntävänsä sitä mahdollisen jatkovalmistelun pohjana, jos mediatuelle osoitettaisiin rahoitusta.

Mediatuen käyttöönotosta ei ole tehty päätöstä, eikä sille ole osoitettu rahoitusta valtion budjetissa.

Tuoreimmat aiheesta

Media