Koolla on sittenkin väliä: Näin painosi vaikuttaa seksielämääsi

Tutkimuksen mukaan miehen koolla on merkitystä, naisen painolla ei niinkään.
Julkaistu 11.07.2011 20:56(Päivitetty 14.07.2011 10:49)

Tutkimuksen mukaan miehen koolla – siis painolla – on merkitystä makuuhuoneessa.

Tutkimuksen mukaan koolla on sittenkin väliä: paino voi nimittäin vaikuttaa seksikokemuksiin, kertoo webmd.com.

Tutkijat havaitsivat, että yli- tai alipaino lisää seksuaalisia ongelmia miehillä. Tanskalaiseen tutkimukseen osallistui yli 5500 aikuista.

Liian laihoilla miehillä on normaalipainoisiin verrattuna 22-kertainen mahdollisuus kärsiä esimerkiksi erektiohäiriöstä, orgasmikyvyttömyydestä tai ennenaikaisesta siemensyöksystä. Ylipainoisilla miehillä seksuaalisesta ongelmasta kärsimisen riski oli kohonnut 71 prosenttia, kertoo webmd.com.

Naisilla yli- tai alipaino sen sijaan näyttäisi vähentävän ongelmia. Alipainoisilla naisilla seksiongelmat itse asiassa vähentyivät puolella normaalipainoisiin verrattuina; ylipainoisilla naisilla ongelmien todennäköisyys väheni 70 prosenttia.

Sen sijaan esimerkiksi rankka liikuntaharrastus tai kilpaurheilu lisäsi joidenkin seksuaalisten ongelmien riskiä naisilla.

Aktiivisuus vaikuttaa seksikumppanien määrään

Tutkijat yllättyivät miesten ja naisten tutkimustulosten eroista.

– Tähän saattaa olla hyvä selitys: naiset, joilla on seksuaalisia ongelmia, voivat lopettaa seksin harrastamisen. Miehet sen sijaan saattavat jatkaa, varsinkin vanhemmalla iällä, kuvaa tutkimusta tehnyt professori Morten Frisch.

Tutkimukseen osallistuneista miehistä 18 prosenttia ja naisista 23 prosenttia ei ollut harrastanut seksiä viimeisen vuoden aikana.

Fyysisten aktiviteettien vähyys vähensi myös seksikumppaneiden määrää: miehet, jotka eivät liikkuneet vapaa-ajallaan, olivat 78 prosenttia todennäköisemmin olleet ilman seksiä edellisen vuoden ajan.


MTV3/Helmi

Lähde: Webmd.com

Kuva: Colourbox

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle