Korkeasaaren karhut heräsivät talviunilta – lihakimpaleet saivat kyytiä

1:14img
Korkeasaaren karhut heräsivät lyhyiltä talviuniltaan – nyt ulkoilma ja herkut maistuvat
Julkaistu 08.03.2024 16:36
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Korkeasaaren eläintarhan 23- ja 18-vuotiaat naaraskarhut ovat heränneet, eläintarha kertoo tiedotteessaan.

Karhut nukkuivat eläintarhan mukaan tänä talvena poikkeuksellisen lyhyet talviunet. Ne kestivät yhteensä noin kuusi viikkoa.

Lue myös: Ähtärin karhut heräsivät talviunilta – Mimmi-emo herätti muutkin

Karhut kolkuttelivat pesän luukkua jo joulukuussa

Korkeasaaren karhut kävivät talviunilleen lokakuun lopulla.

– Talvilepo päättyi kuitenkin ennätyksellisen aikaisin, kun joulukuun alkupuolella karhuista nuorempi ryhtyi kolkuttelemaan talvipesän luukkua, eläintarhasta kerrotaan.

Karhuista vanhempi oli tuolloin vielä unelias.

– Karhut päästettiin ulos jaloittelemaan, mutta ne palasivat pian sisätiloihin nuokkumaan, eivätkä olleet ruuasta erityisen kiinnostuneita. Sama toistui seuraavina aamuina.

Karhut tutkivat pajunkissavirikettä.

On tavallista havahtua kesken unien

Karhuille on eläintarhan mukaan tavallista havahtua kesken talviunien ja vaihtaa asentoa.

Korkeasaaressa karhuille ovat joskus maistuneet kasviksetkin keskellä talvea, niin nytkin.

Jotta karhuilla olivat hyvät olot jatkaa talviuniaan, eläintenhoitajat pitivät talviravinnon kevyenä ja ympäristön rauhallisena.

Helmikuun pakkasilla karhut nukahtivat vielä viikoksi talvipesiinsä.

– Emme osaa selittää erikoista talviunirytmiä. Karhut olivat koko talven kovin väsyneitä ja annoimme niille hetken aikaa myös hiilihydraattipitoisia marjoja, joita ne syövät syksyllä tankatessaan talviunille. Annoimme myös lisää pesämateriaalia, jonka kaiken ne veivät talvipesiinsä, eläintenhoitaja Susan Nuurtila kertoo tiedotteessa.

Lue myös juttu lokakuulta: Korkeasaaren karhut vetäytyivät talviunille – "Ovat nuokkuneet talvipesissään ja nousseet vain syömään"

Ensimmäiset lihakimpaleet saatu ja syöty

Nyt maaliskuussa karhut ovat alkaneet ulkoilla säännöllisemmin ja eläintenhoitajat ovat tuoneet niille virikkeitä tarhaan tutkittavaksi.

Tänään karhut saivat ensimmäiset pienet lihakimpaleet, jotka oli rullattu paperisäkkien sisään ja kiinnitetty puuhun.

– Herkut haistettiin heti, paketit revittiin auki ja paperit nuuskittiin lopuksi hyvin tarkkaan, eläintarha kuvailee.

– Toinen keväinen herkku olivat tuoreet pajunoksien latvaversot. Karhut nahistelivat keskenään laiskasti isoon puunrunkoon nojaten.

Korkeasaari

Karhu nuuskii tässä ruokavirikkeen jämiä.

Lue myös: Karhu sai kuolemantuomion Ruotsissa – pelastettiin Eurotunnelin kautta Britanniaan

Edellistalven unilla karhut hoikistuivat 50 kiloa

Edellistalvena Korkeasaaren karhut nukkuivat poikkeuksellisen hyvin, yli kolme kuukautta, ja kevenivät talviunensa aikana noin 50 kiloa, suunnilleen neljänneksen painostaan.

Vain kerran aiemmin Korkeasaaren karhujen talviunet ovat jääneet reilun kuukauden mittaisiksi.
Tavallisesti karhut ovat heränneet Korkeasaaressa helmikuun aikana.
 

Tuoreimmat aiheesta

Karhut