Korkeasaaressa metsäpeurojen synnytystalkoot – tällaisia ovat vastasyntyneet vasat

0:27img
Tältä näyttää Korkeasaareen syntynyt metsäpeuran vasa.
Julkaistu 02.06.2021 16:33
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Korkeasaaren eläintarhaan syntyi toukokuussa kolme metsäpeuran vasaa.

Viime viikonloppuna syntyi kolmikosta viimeisin vasa, jonka nimeksi eläintenhoitajat antoivat Nila. Kahden muun vasan nimet ovat Naava ja Nuotti.

Kaikilla kolmella on eri emot.

Metsäpeuran lajikoordinaattorina toimiva Korkeasaaren kuraattori Hanna-Maija Lahtinen kertoo MTV Uutisille, että kolme vasaa on hyvä määrä, sillä eläintarhassa on kolme vaadinta eli naarasta.

– Kaikki saivat vasan. Se on meidän maksimimäärä, sanoo Lahtinen.

Aikuistuttuaan vasoilla on mahdollisuus päästä lajin entisille asuinsijoille Suomen kansallispuistoihin vuonna 2023 päättyvän MetsäpeuraLIFE-hankkeen kautta.

Lue myös: Korkeasaaressa visenteille syntyi yllätysvasikka ensi kertaa 15 vuoteen – "Piti ihan hieraista silmiään"

Korkeasaaresta on siirretty viime vuosina yhdeksän metsäpeuran vasaa Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistojen alueelle.

– Seitsemisessä on syntynyt viime vuonna ensimmäiset villit metsäpeurat yli 105 vuoteen. Lauhassa syntyi tänä keväänä ensimmäinen villi metsäpeura, sanoo Lahtinen.

– Metsäpeurat ovat eläneet aikoinaan Suomessa, mutta ne tapettiin sukupuuttoon.

Käynnissä olevan hankkeen tarkoitus on palauttaa metsäpeuroja entisille elinalueilleen.

– Nyt siellä on molempien totutustarhojen alueilla noin kahdenkymmenen metsäpeuran villit laumat.

Koko Suomessa elää arviolta noin 3 000 villiä metsäpeuraa.

Katso ylhäällä olevalta videolta, miltä Korkeasaareen syntyneet metsäpeurat näyttävät!

Tuoreimmat aiheesta

Korkeasaari