Korkein oikeus on hylännyt valituslupahakemukset 8-vuotiaan Vilja Eerikan murhatapauksessa.
Näin ollen Touko Päiviö Tarkin ja Sirpa Helena Laamasen hovioikeudessa saamat murhatuomiot jäävät pysyviksi.
Helsingin hovioikeus tuomitsi kaksikon elinkautiseen vankeuteen viime marraskuussa.
8-vuotias Vilja Eerika Tarkki tukehtui pitkäaikaisen kidutuksen seurauksena äitienpäivänä vuonna 2012. Kuolemaa edelsi kuukausia jatkunut poikkeuksellisen julma väkivalta.
Hovioikeuden mukaan teko oli tehty vakaasti harkiten.Toisena tekijänä oli lapsen isä, mikä oli ollut omiaan lisäämään lapsen henkistä hätää ja kärsimystä.
Tarkki ja Laamanen vaativat hovioikeudessa, että heidät tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. He perustelivat tätä sillä, etteivät olleet omasta mielestään syyllistyneet tahalliseen henkirikokseen.
Hovioikeus katsoi, että Laamasen ja Tarkin täytyi mieltää tekonsa seuraus: lapsen varsin todennäköinen kuolema.