Korona-aika moninkertaisti tukokset jätevesipumpuissa: "Pikkuisen on unohtunut viemärietiketti, tällaiset pitää laittaa ehdottomasti roskakoriin"

OMA viemäri
Julkaistu 10.09.2020 19:38
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Korona-aika on lisännyt jätevesipumppaamojen tukoksia moninkertaisesti.

Tukoksia oli aiemmin muutama viikossa, mutta nyt niitä on 10-15 eli pumpputukokset ovat viisinkertaistuneet.

MTV Uutiset live kävi paikan päällä Espoon Tuomarilassa selvittämässä, miksi jätevesipumppaamot menevät nyt tukkoon.

Helsingin seudun ympäristöpalvelun eli HSY:n yksikön päällikön Petteri Jokisen mukaan tukokset lisääntyivät heti maaliskuussa koronan alkaessa jyllätä Suomen kamaralla.

– Pääasiassa löytyy kuituliinoja. Ihmiset ovat innostuneet siivoamaan pintoja ja pyyhkimään käsiään. Pikkuisen on unohtunut viemärietiketti, tällaiset liinat pitäisi laittaa ehdottomasti roskakoriin, mutta jostain syystä niitä näyttää menevän vessanpönttöön aika paljon, Jokinen tuskailee.

Lue myös: Korona-aika on kasvattanut jätevesipumppujen tukoksia – "Turhauttaa, kun menee aikaa tällaisiin"

Jätepumpputukos

Ongelmia ovat aiheuttaneet etenkin kuituliinat, joita ihmiset ovat heittäneet maaliskuusta lähtien paljon viemäreihin.

Hän kertoo, että pahimmillaan pumpputukoksia on ollut yhtä aikaa Helsingin seudulla peräti seitsemän, joten ylityönäkin joutuu avaamaan pumppuja. Pumppujen avaaminen ei ole mikään nopea työ.

–  Kyllä tähän minimissään kolme tuntia menee, ja isommissa pumpuissa voi mennä koko vuorokausikin, Jokinen sanoo.

​Lue myös: "WC-pönttöön vain niin sanotusti sitä itseään ja vessapaperia" – korona-aika on tukkinut viemärit Suomessa

Tuoreimmat aiheesta

Jätteet